Luontokeskus Haltia aloittaa uuden ajanjakson puurakentamisessa
Suomen luontokeskus Haltian peruskivi muurattiin perjantaina 4.11.2011 Nuuksiossa. Tila rakennetaan elämykselliseksi näyttely- ja tapahtumakeskukseksi. Haltiaan tulee myös ympäristökasvatustoimintaa, retkeilyneuvontaa, kattavat kokouspalvelut ja ravintola.
Haltia on Suomen ensimmäinen massiivipuuelementeistä toteutettava julkinen rakennus, jossa kaikki rakenteet ovat puuta, lukuun ottamatta maanalaista kellarikerrosta. Aurinko- ja geoenergiaa hyödyntävät ratkaisut tekevät Haltiasta omavaraisen lämmityksen osalta 75-prosenttisesti ja jäähdytyksen osalta 100-prosenttisesti.
Haltia avataan yleisölle helmikuussa 2013 Espoossa, Nuuksion kansallispuiston kupeessa. Haltian toiminnasta vastaa Metsähallituksen luontopalvelut. Rakentamista varten perustettiin vuonna 2008 kiinteistöosakeyhtiö Nuuksiokeskus Oy, jonka omistavat Metsähallitus, Espoon kaupunki ja Solvalla Nedre Ab. Haltian bruttoala on 3 534 m² ja tilavuus 18 310 rm³. Rakennuskustannukset ovat noin 11 miljoonaa euroa.
Rakennuksen suunnitteli Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy. Rakennuttamis- ja valvontatehtävien hoitajaksi valittiin Pöyry CM. Rakennusurakoitsija on YIT ja puurakenneratkaisut toimittaa Stora Enso. Logon ja visuaalisen ilmeen on suunnitellut Hahmo Design Oy.www.metsa.fi/haltia