Lukuvuosi alkaa uusituissa tiloissa

Moni helsinkiläinen lapsi ja nuori aloittaa lukuvuoden uusituissa koulu- tai päiväkotitiloissa. Suuri osa Helsingin kouluista on peruskorjausiässä, ja myös alkavalla lukukaudella monet koulut toimivat väliaikaisissa tiloissa.

Vuonna 2014 Helsinki käytti erilaisiin korjaushankkeisiin 129 miljoonaa euroa. Suurin osa peruskorjauksiin varatuista määrärahoista kohdennetaan koulujen kunnostamiseen. Tilojen ylläpidosta ja kunnostamisesta vastaa kiinteistöviraston tilakeskus.

Helsingin kuvataidelukio ja Grundskolan Norsen ovat muuttaneet peruskorjaustensa ajaksi väistötiloihin Haagaan Mäkipellontielle. Pelimannin ala-asteen opetus siirtyy toistaiseksi väistötiloihin Kannelmäen peruskoulun toimipisteisiin. Myös Stadin ammattiopiston Teollisuuskadun toimipisteessä on alkanut peruskorjaus, ja opetus siirtyy väistötiloihin Hattulantielle.

Peruskorjaukset ovat meneillään myös Pihlajanmäen, Keinutien, Roihuvuoren ja Oulunkylän ala-asteen kouluissa, jotka toimivat korjausten ajan kokonaan tai osittain paviljonkitiloissa.

Brändö gymnasiumin vuoden kestänyt perusparannushanke on valmistunut, ja oppilaat siirtyvät uusittuihin tiloihin Mäkipellontien väistötiloista. Kolmesta eri aikoina valmistuneesta rakennuksesta koostuvan koulun vanhimmassa osassa toimii Brändö lågstadieskola, jonka oppilaat työskentelivät koulun tiloissa myös remontin ajan. Tässä siivessä muun muassa uusittiin lämmitysverkosto ja kunnostettiin rakennuksen julkisivu. Mittavimmat korjaukset toteutettiin vuonna 1957 valmistuneessa osassa, jonka kaikki talotekniset järjestelmät uusittiin. Rakennuksiin tehtiin myös useita käyttäjien arkea sujuvoittavia muutoksia, kuten parannettiin tilojen akustiikkaa ja äänieristystä.

Kaisaniemen puistossa väistötiloissa toiminut Kronohagens lågstadieskola muuttaa takaisin omiin tiloihinsa. Vuonna 1905 valmistunut jugendrakennus on suojeltu, mikä otettiin huomioon korjaustöiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Nyt uusittiin muun muassa vesikatto, julkisivun rappaus ja sähköt sekä tehtiin kosteusvauriokorjauksia rakennuksen sisätiloissa. Myös rakennuksen ilmanvaihtoa parannettiin.

Lisäksi täksi lukuvuodeksi valmistuivat Metsolan ala-asteen koulun Itä-Pakilan toimipisteen ja samoissa tiloissa toimivan päiväkoti Tammen perusparannukset. Tilojen ilmanvaihto-, viemäri-, ja sähköjärjestelmät uusittiin, minkä lisäksi korjattiin vesikatto, julkisivut ja ikkunat. Samalla päiväkodin tiloja laajennettiin. Myös koulun ja päiväkodin piha-alue kunnostettiin, ja tontilla olevista kahdesta viipalekoulurakennuksesta vanhempi purettiin.

Vuonna 1939 valmistuneen Munkkiniemen ala-asteen koulun peruskorjaus saatiin valmiiksi kesällä. Rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmä, ikkunat, salaojitusjärjestelmä, keittiö ja ruokasali, huoltopiha lastaussiltoineen, vesi- ja viemäriverkosto sekä sähkötekniset järjestelmät uusittiin. Lisäksi kunnostettiin piha-alue.

Tapanilan ala-asteen Veljestenpihan toimipisteessä keskityttiin muun muassa aiemmin kuntotutkimuksen yhteydessä havaittujen kosteusvaurioiden korjaamiseen, ilmanvaihdon tehostamiseen ja vesikatteen uusimiseen. Vuosaaren ala-asteen koulun peruskorjauksen ensimmäinen vaihe saatiin valmiiksi. Osa opetuksesta jatkaa vielä tänä lukuvuonna väistötilapaviljongeissa koulun pihalla.

 

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki