L&T vahvistaa kiinteistöpalveluitaan ostamalla Hansalaiset-konsernin
Lassila & Tikanoja Oyj osti kiinteistöpalveluita tuottavan Hansalaiset-konsernin. Kauppa astui voimaan 1.4.2011. Hansalaiset on vuonna 1998 perustettu siivous- ja kiinteistönhuoltopalveluiden tuottamiseen erikoistunut yritys, joka toimii pääkaupunkiseudun lisäksi Turussa, Tampereella ja Oulussa. Hansalaisten liikevaihto on noin 11 miljoonaa euroa.
– L&T on panostanut viime aikoina paljon siihen, että huoltomiehet ja siivoojat auttavat asiakaskohteiden arjessa tunnistamaan turhaa energiankulutusta ja edistämään kierrätystä. Hansalaiset on puolestaan ammattimaisesti hoidettu kasvuyritys, jolla on taitava henkilöstö. Kun yritysten vahvuudet yhdistyvät, voimme palvella asiakkaitamme entistä kilpailukykyisemmin, toteaa toimialajohtaja Henri Turunen L&T:ltä.
Yrityskaupassa L&T:n palvelukseen siirtyy noin 700 Hansalaisten työntekijää. Hansalaiset Oy:n yhdistymisellä osaksi L&T:tä ei ole vaikutuksia asiakkaalle tuotettuun palveluun, vaan siivous- ja kiinteistöhuoltopalvelut asiakaskohteissa jatkuvat normaalisti sopimuksen mukaan.