L&T ryhmittää: teollisuuspalvelut ja ympäristöpalvelut yhdistetään
Lassila & Tikanojan liiketoiminta ryhmitetään uudelleen kolmeen toimialaan, jotka ovat Ympäristöpalvelut, Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut sekä Uusiutuvat energialähteet (L&T Biowatti). Teollisuuspalvelut-toimiala yhdistetään Ympäristöpalvelut-toimialaan. Uusi rakenne astuu voimaan 1.6.2009.
Muutoksella tavoitellaan nykyistä kustannustehokkaampaa ja asiakaslähtöisempää toimintamallia. Yhdistämällä Ympäristöpalvelujen ja Teollisuuspalvelujen organisaatiot pystytään resursseja käyttämään nykyistä tehokkaammin.
Yhtiön sisäinen raportointi ja ulkoisen raportoinnin segmenttijako muutetaan uuden toimialajaon mukaiseksi vuoden 2010 alussa. Vuonna 2009 taloudellisen raportoinnin segmentit ovat Ympäristöpalvelut, Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut ja Teollisuuspalvelut.
Ympäristöpalveluiden toimialajohtajaksi on nimetty Teollisuuspalveluiden toimialajohtaja Jorma Mikkonen. Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluiden toimialajohtajana jatkaa Anna-Maija Apajalahti ja Uusiutuvista energialähteistä vastaa L&T Biowatti Oy:n toimitusjohtajana Kari Lahti.
Ympäristöpalveluiden nykyinen toimialajohtaja Arto Nivalainen jatkaa yhtiön palveluksessa 31.8.2010 saakka. Hän vastaa tiettyjen käynnissä olevien ja alkavien investointi- ja kehityshankkeiden toteuttamisesta sekä jatkaa L&T Biowatti Oy:n hallituksen jäsenenä. L&T:n johtajiston kokoonpano pysyy entisellään.