Lisävauhtia lähes nollan säädösvalmisteluun

Suomi valmistautuu siirtymään lähes nollaenergiarakennuksiin vuotta aiemmin kuin mitä rakennusten energiatehokkuusdirektiivi edellyttää. Suomen säädösvalmistelu tähtää siihen, että vuoden 2018 alusta lähtien julkisissa rakennuksissa noudatetaan lähes nollaenergiarakentamisen määräyksiä. Kaikkia uusia rakennuksia tulevat määräykset koskevat vuoden 2020 alusta alkaen.

Tämänhetkisen tiedon mukaan direktiivin määräajat (2019 ja 2021) koskevat rakennuslupavaihetta eikä käyttöönottoa. Rakennusteollisuus RT:n standardisoinnista ja määräyksistä vastaava johtaja Antti Koponen kertoo, että Suomen määräyksissä päädyttiin ottamaan etunojaa direktiivin aikarajoihin, koska direktiivin aikataulu on tulkinnanvarainen.

”Ympäristöministeriö haluaa näin varmistaa, että Suomi pysyy direktiivin edellyttämässä aikataulussa, vaikka EU-tason tulkinta muuttuisi matkan varrella. Rakennusteollisuuden kannalta tahdin kiristyminen on haasteellista, mutta kyllä me voimme tämän aikataulun kanssa juuri ja juuri elää”, Koponen toteaa.

Ympäristöministeriön tavoitteena on saada rakennusten lähes nollaenergiavaatimuksia käsittelevät säädösluonnokset lausunnolle heti vuoden 2016 alussa. Ensimmäiseksi on muodostettava näkemys lähes nollaenergiarakentamisen vaatimusten kansallisesta tasosta. Valmistelu on käynnissä RT:n, ympäristöministeriön ja LVI-Talotekniikkateollisuuden FInZEB-hankkeessa (Nearly Zero Energy Building).

FinZEB-hankkeessa on tarkoitus määrittää, mitä Suomessa tarkoitetaan direktiivin edellyttämällä rakennusten ’erittäin korkealla energiatehokkuudella’. Toinen määriteltävä kysymys koskee energiatarpeen kattamista uusiutuvalla energialla ’hyvin laajalti’. Tämä liittyy myös RES-direktiiviin.

”FInZEB on varsin ainutlaatuinen menettely säädösvalmistelun pohjaksi. Meille on erittäin tärkeää, että näkemykset pyritään muodostamaan yhteistyössä ministeriön, alan parhaiden asiantuntijoiden ja teollisuuden kanssa. Haluamme varmistaa, että vaatimukset olisivat mahdollisimman kustannustehokkaita ja toimivia koko rakennuksen ja sen koko käyttöiän kannalta. Työn tueksi on valmistunut myös standardisoidut yhteiseurooppalaiset kriteerit”, Koponen sanoo.

Lähde: Rakennusteollisuus RT:n uutiskirje 7/2014

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki