Lindabin ensimmäinen kvartaali laskusuunnassa
Lindab-konsernin vuoden ensimmäisen kvartaalin liikevaihto oli 1,2 miljardia Ruotsin kruunua, mikä on 30 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna.
– Suuri osa Eurooppaa kärsi ankarasta talvesta tammi- ja helmikuussa. Pohjoismaissa vaikeat olosuhteet jatkuivat maaliskuulle saakka. Se on vaikuttanut rakennuskomponenttien ja talotekniikkajärjestelmien kysyntään, kommentoi toimitusjohtaja David Brodetsky alkuvuoden tulosta.
Brodetsky jatkoi, että on vaikea tietää, kuinka suuri osuus liikevaihdon laskusta johtui säästä ja kuinka suuri osuus taantumasta, ja siksi kysynnän kehitystä ei voi ensimmäisen kvartaalin perusteella ennustaa.
– Voimme kuitenkin vahvistaa, että maaliskuun lopun ja huhtikuun alun päivittäinen myynti ei näyttänyt parantumisen merkkejä verrattuna vuoden 2009 neljänteen kvartaaliin ja jäi jälkeen koko vuoden 2009 tasosta, Brodetsky sanoi.
Hän myös totesi, että yrityksessä on nähty selviä merkkejä teräksen hinnan merkittävästä noususta, ja se tulee vaikuttamaan Lindabin tuotteiden hintoihin.
Brodetskyn mukaan Lindabissa nähdään markkinatilanteen pysyvän vaikeana koko tämän vuoden. Vaikka asuntorakentamisen odotetaan vilkastuvan joillakin markkinoilla, on sen segmentin tuotteiden osuus Lindabin myynnistä vain 20 prosenttia.
– Noin 80 prosenttia myynnistämme tulee muualta kuin asuntorakentamisesta, ja sen segmentin odotetaan toipuvan vasta loppuvuodesta 2011, Brodetsky sanoi.