Lidl rakentaa Suomen ensimmäisen puumyymälänsä – teräksen korvaaminen puulla pienentää ilmastopäästöjä

Myymälärakennuksen teräsrakenteet on korvattu puulla betonilattiasta ylöspäin.

Lidl rakentaa Riihimäelle ensimmäisen puurakenteisen myymälänsä Suomessa. Myymälärakennuksen teräsrakenteet on korvattu puulla betonilattiasta ylöspäin, mikä pienentää rakentamisen hiilidioksidipäästöjä lähes neljänneksellä.

Lidlin ensimmäinen puurakenteinen myymälä nousee Riihimäelle ja sen avajaisia on tarkoitus juhlia loppuvuodesta 2021. Työt Kulmalan puistokadun tontilla aloitettiin elokuussa 2020, ja varsinainen rakentaminen alkoi marraskuussa.

Myymälärakennuksen teräsrakenteet on korvattu puulla betonilattiasta ylöspäin. Kaikki kantavat rakenteet ulkoseiniä, välipohjaa ja kattorakenteita myöten on suunniteltu puurakenteisiksi. Lisäksi myymälän julkisivu tehdään leveästä puupaneelista.

Kun teräs korvataan puulla, rakentamisesta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt pienentyvät lähes neljänneksellä.

– Puumyymälän rakentaminen on yksi työkalu pakissamme, kun tavoittelemme hiilineutraaliutta vuoden 2025 loppuun mennessä. Rakentamisen ilmastopäästöihin saadaan merkittävä ero käyttämällä materiaalina puuta, sanoo kiinteistö- ja kehitysjohtaja Virpi Kaikkonen Lidlistä.

Puurakenteisia myymälöitä on kehitetty yhdessä Lidl Ruotsin ja Tanskan kanssa. Ruotsissa Lidlin ensimmäinen puumyymälä avattiin Visbyyn kesällä 2020.

Riihimäen myymälärakennuksen puiset rakenteet on suunnitellut Sweco. Rakennesuunnittelijan mukaan puurakentamisessa on muitakin hyötyjä kuin pienempi rakentamisen hiilijalanjälki.

– Sen lisäksi, että rakentaminen on yksi parhaita puunkäytön kohteita, se on lähtökohtaisesti aina myös ympäristöystävällinen valinta. Puurakenteet sitovat suuren määrän hiilidioksidia koko rakennuksen käyttöiän ajan. Puun käytöllä rakennuksissa on myös tutkittuja positiivisia terveysvaikutuksia ja puurakennuksissa voidaan hyvin. Syitä puurakentamisen lisäämiselle on siis lukemattomia, kertoo kohteen vastaava rakennesuunnittelija ja projektipäällikkö Susanna Friman Swecolta.

Lidl kannustaa yksityisiä toimijoita kokeilemaan puurakentamista

Julkisella puolella Suomella on kovat tavoitteet lisätä puurakentamista. Ympäristöministeriön viime syksynä julkaisemien tavoitteiden mukaan puurakentamisen markkinaosuuden tulee olla 31 prosenttia kaikesta julkisesta uudisrakentamisesta vuonna 2022 ja 45 prosenttia vuonna 2025. Tämä tarkoittaa sitä, että huomattavasti useampi hoiva-alan, urheilun ja kulttuurin rakennus pitäisi jatkossa tehdä puusta.

Lidlissä toivotaan, että julkisten toimijoiden ohella myös yhä useampi yksityinen yritys etsisi keinoja rakentaa ympäristö- ja ilmastoystävällisemmin.

– Erilaiset ympäristösertifioinnit lisääntyvät rakentamisessa. Etenkin suuret yritykset ovat merkittävässä asemassa, kun pyritään kohti ekologisempaa rakentamista. Riihimäen myymälä on meille tärkeä kokeilu ja toivomme, että sieltä saadut kokemukset kannustavat muitakin tutustumaan puurakentamiseen, Kaikkonen sanoo.

Lue lisää

Katso kaikki