Lean-ajattelussa asentaja on kuningas – ”Asentajan tehtävä ei ole ratkoa ongelmia”

As. Oy Liusketie 2:n linjasaneeraus osoitti, miten esivalmisteet ja tahtituotanto voivat nostaa tuottavuutta merkittävästi. Firan asuntokorjaushankkeissa virtausnopeus on parantunut yli 50 prosenttia viimeisen neljän vuoden aikana, eli noin 15 prosenttia vuosittain.

Työt jaettiin tahteihin, eli suoriteyksiköihin, jotka ovat tehtävissä kahdessa tunnissa yhden asentajan voimin. "Yksinkertaisimmillaan esimerkiksi kannake on valmiina siten, että siinä on sopivan pituiset kierretangot, kiinnitysruuvi ja oikean kokoisen putken kannakkeet ovat mukana ja työohjeet ovat sellaiset, että asentaja tietää, mihin kohtaan kannake kiinnitetään kylpyhuoneessa", kertoo Fira oy:n MIkko Leväniemi. Kuva: Fira/Olli Urpela

Firan asuntokorjaukset sai rakennusalan vuoden Lean-teko 2024 -palkinnon Liusketie 2:n hankkeesta, jossa toteutettiin kerrostalon putki- ja energiaremontti. Palkinnon myönsi Lean Construction Institute Finland. Palkinnon kriteereissä korostuivat monipuoliset, mutta konkreettiset teot Lean-oppien soveltamisessa rakennusalalla. Oleellinen asia Lean-rakentamisessa ja tuotannon virtaamisessa myös talotekniikan kannalta on vakioida tuote siten, että pystytään tarkasti kuvaamaan jokaisen asentajan työ...

Tämä artikkeli on tarjolla vain Talotekniikka-lehden tilaajille.

Tilaa lehti

Oletko jo tilaaja?

Lue lisää

Katso kaikki