Lattialämmityksen ja -viilennyksen käsikirja Uponorilta

Uponorilla uskotaan, että eniten käsikirjasta hyötyvät LVI-suunnittelijat, joilla ei ole aina aikaa paneutua uusiin järjestelmiin.

Uponor julkaisi Lattialämmitys- ja viilennysratkaisut kerrostalossa -käsikirjan. Kirja on tarkoitettu erityisesti suunnittelijoille. Tietopaketti pitää sisällään kaiken Uponorin lattialämmityksen ja -viilennyksen teknisistä ratkaisuista aina suunnittelu- ja asennusohjeisiin asti.

Käsikirjassa esitellään kattavasti lattialämmitys- ja -viilennysjärjestelmän ominaisuudet ja ohjeistetaan rakennushankkeen osapuolia järjestelmän suunnittelussa, hankinnassa, asennuksessa ja käyttöönotossa. Käsikirja on tehty kerrostaloa silmälläpitäen, mutta pienin muutoksin sen sisältämä tieto on sovellettavissa kaikkiin kohteisiin pientalot ja liikerakentaminen mukaan luettuna.

”Suurin apu käsikirjasta tulee varmasti LVI-suunnittelijoille, joilla ei hektisen arjen keskellä ole aikaa paneutua uusiin järjestelmiin. Nyt tieto tarjotaan valmiiksi yhteen koottuna”, kertoo Uponorin tuoteryhmäpäällikkö Mikko Nieminen.

Käsikirjan lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat esimerkkikytkentäkaaviot sekä työselostus, jonka LVI-suunnittelija voi kopioida osittain tai kokonaan osaksi kunkin kohteen LVI-työselostusta.

Nieminen uskoo, että käsikirja löytää paikkansa alan ammattilaisten joukossa.

”Pientaloissa lattialämmitys ja -viilennys on jo arkipäivää, kun taas kerrostaloissa se on vasta yleistymässä. Tällä käsikirjalla pystytään osoittamaan, että lattialämmitys ja -viilennys on kustannustehokas ja järkevä ratkaisu myös kerrostaloihin”, Nieminen sanoo.

Lattialämmitys- ja viilennysratkaisut kerrostalossa -käsikirja voi ladata linkin takaa.

Kuva: Vesikiertoisten lämmönjakojärjestelmien erot, kuvakaappaus Uponorin oppaasta.

Lue lisää

Katso kaikki