Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle tutkimusrahaa osuuspankeilta
Kaakkois-Suomen OP-liitto lahjoittaa 100 000 euroa Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle. Lahjoitettavat varat kanavoidaan yliopiston peruspääomaan käytettäväksi yliopiston päättämällä tavalla muun muassa alueellisen tutkimustoiminnan kehittämiseen. Lahjoituksessa ovat mukana kaikki Kaakkois-Suomen OP-liiton 14 jäsenpankkia.
Osuuspankkien lahjoitus liittyy uuteen yliopistolakiin, yliopistojen muuttamiseen säätiöiksi ja sen tuomiin muutoksiin yliopistojen pääomittamisessa. Valtion sijaan maakuntien yrityksillä tulee olemaan merkittävä rooli maakuntayliopistojen kokonaisrahoituksessa.www.lut.fi