Länsimetro kehittää tietomallinnusta

Länsimetron tietomallinnukseen liittyy pilottihanke, jonka tavoitteena on löytää työkaluja eri alojen, eritasoisten ja eri ohjelmiin perustuvien suunnitelmien sisältämän tiedon sovittamiseksi sovittaa yhteiseen malliin. Tekes tukee hanketta.

Länsimetrohankkeessa muun muassa rakenne- ja talotekniikkaa suunnitellaan jo nyt tietomallipohjaisesti, joten suunnittelijoiden tuottamat tietomallit on tuotu suoraan pilottimalliin.

– Dokumentoimme rakennetut rakenteet 5D-tietomallina ylläpidon tarpeisiin. Jatkossa ylläpidon toimenpiteet voidaan suunnitella mallin avulla tietomallipohjaisesti. Käytössä tulee olemaan sähköinen huoltokirja perinteisen valtaisan arkistomappivaraston sijaan, sanoo projektipäällikkö Ahti Huhtaniska Länsimetro Oy:stä.

5D-tietomallin muodostavat rakenteiden ja laitteiden 3D-dokumentaatio, neljäntenä ulottuvuutena aika sekä viidentenä määrätiedot, laatu ja linkit.

Lauttasaaren asema on toiminut mallin demonstraatiokohteena.

– Toteutettu demonstraatiomalli on osoittanut, että Tekesin hankkeessa kehitetty konsepti on toimiva ja että eri toimialojen tietomallit voidaan yhdistää yhdeksi tietomalliksi, joka soveltuu ylläpidon käyttöön.

 http://tori.tekes.fi/networks/news/news.57093

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki