Lämmitysöljyn säästöt edellä tavoitteesta
Lämmitysöljyn säästöön tähtäävä energiansäästöohjelma on jatkanut tavoitteidensa ylittämistä. Juuri valmistuneiden laskelmien mukaan ikääntyneiden öljylämmitystalojen kunnostuksella on tähän mennessä saavutettu 138 miljoonan lämmitysöljylitran vuosittaiset säästöt. Säästö on merkittävä, sillä tällä lämmitysöljyn määrällä lämpiäisivät koko Uudenmaan alueen öljylämmitystalot vuoden ajan.
Kokonaisuudessaan yhdeksän vuotta kestäneen projektin aikana on kumulatiivisesti säästetty yli 643 miljoonaa litraa lämmitysöljyä. Määrä vastaa noin 184 000 keskivertopientalon vuotuista lämmitysöljyn kulutusta.
Höylä-energiansäästöohjelma on öljyalan, kauppa- ja teollisuusministeriön sekä ympäristöministeriön yhteinen energiansäästöohjelma, jossa tärkein energiansäästökeino on ikääntyneiden öljylämmityslaitteiden uusiminen.
Energiansäästöohjelma aloitettiin vuonna 1997 ja sitä jatketaan aina vuoteen 2010 saakka. Ohjelman tavoitteena on ollut, että lämmitysöljyn vuotuinen kulutus on vuonna 2010 kymmenen prosenttiyksikköä pienempi kuin ohjelman alussa. Jo nyt energiansäästötavoite on reilusti tuplattu.
Talokohtainen öljynsäästö merkittävä
�?ljynkulutusta vähentää ennen kaikkea ikääntyneiden öljylämmityslaitteiden uusiminen. Energiankulutusta vähentävät niin ikään rakennuksen eristyksen parantaminen sekä ovien ja ikkunoiden uusiminen. Tärkeä säästökeino on myös uusiutuvien energialähteiden kuten auringon liittäminen öljylämmitykseen.
Eniten energiansäästöä saadaan tässä vaiheessa kuitenkin ikääntyneiden öljylämmitysjärjestelmien kunnostuksella eli lähinnä öljykattiloiden ja polttimien uusimisilla. Järjestelmän kunnostus tuo kiinteistökohtaisesti 10-30 prosentin säästön lämmitysöljyn kulutukseen.