Lahden kaupunki uudistaa rakennuttamisen toimintatapoja
Vuoden 2014 rakennuttajaksi on valittu Lahden kaupunki, joka uusinut rakennuttamisen toimintatapoja koko Lahti-konsernissa sekä osallistumalla aktiivisesti alan valtakunnallisiin kehityshankkeisiin.
Kaupungin tavoitteiden mukaisesti rakennushankkeissa kiinnitetään erityistä huomiota asiakkaan tarpeisiin sekä kestävän kehityksen mukaisiin ratkaisuihin, kuten elinkaarikustannuksiin, sisäilman laatuun ja energiatehokkuuteen. Lahden kaupunki on myös ajan hengen mukaisesti edistänyt toimitilojen monikäyttöisyyttä ja muuntojoustavuutta.
Lahden kaupunki rakennuttaa ensisijaisesti omalla, ammattitaitoisella henkilöstöllä toimitiloja kaupungin toimintojen tarpeisiin. Lahdessa on esimerkiksi otettu käyttöön uusia tilakonsepteja, jotka yhdistävät eri käyttäjäryhmien tilatarpeet muuntojoustavasti Liipolan ja Jalkarannan monitoimitaloihin.
Erilaisia, hankintalain puitteissa mahdollisia hankintamenettelyjä ja toteutusmuotoja kokeillaan Lahdessa ennakkoluulottomasti. Uusia toimintatapoja on otettu käyttöön esimerkiksi Matkakeskuksen allianssihankkeessa sekä Liipolan ja Jalkarannan monitoimitalojen SR-urakoissa. Lahti on myös hakenut ratkaisuja kaupunkeja yleisesti piinaavien haasteellisten sisäilmakorjausten toteutukseen.
Vuoden rakennuttajan valitsijat kiittävät Lahden kaupunkia myös osallistumisesta alan yhteisiin rakennuttamisen kehityshankkeisiin, kuten kosteudenhallinnan menettelyjen luomiseen sekä Hometalkoot-ohjelmaan kuuluvan Kosteus- ja homevauriokorjaamisen tilaajaohjeen laatimiseen.
Vuoden rakennuttaja -palkinto
Rakennuttaja toimii rakennushankkeessa tilaajana, jonka asettamiin vaatimuksiin ja ammattitaitoon valmiin rakennuksen toimivuus pitkälti perustuu. Vuoden rakennuttajapalkinnon valintakriteereissä painotetaan esimerkillistä toimintaa ja hyvän rakennuttamistavan noudattamista. Palkinnon saadakseen rakennuttajan tulee hallita kestävän kehityksen vaatimukset ja erilaisten rakennuttamismenettelyjen soveltaminen. Valinnassa annetaan arvoa myös alan kehitys- ja koulutustoimintaan osallistumiselle sekä asiakastarpeiden hyvälle täyttymiselle.
Vuoden rakennuttajan valitsee RAKLI ry. Palkinto on jaettu vuodesta 2007 alkaen. Vuoden rakennuttajiksi on aikaisemmin valittu Finavia, Etera, SOK, Järvenpään Mestariasunnot, Liikennevirasto, Helsingin Yliopisto ja Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT.