Lahden kaupungintalo siirtyy tuulisähköön

Lahtelaisen päätöksenteon ja hallinnon keskus Lahden kaupungintalo siirtyy vuoden 2010 alusta lähtien käyttämään ympäristöystävällistä ja uusiutuvaa tuulisähköä. Ympäristökaupungiksi voimakkaasti suuntaava Lahti tekee tärkeän symbolisen eleen siirtämällä pian satavuotiaan, arkkitehti Eliel Saarisen suunnitteleman arvorakennuksen tuulisähkölle. Tuulenpesä-tuulisähkön toimittaa kaupungin oma energiayhtiö Lahti Energia.
Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta pitää tärkeänä keskushallinnon osallistumista ympäristötalkoisiin.
– Lahti on ottanut kunnianhimoiset tavoitteet kest?v?n kehityksen mallikaupunkina. On aivan oikein, ett? kaupungintalo ja sen väki näyttää tässä asiassa esimerkkiä ja on tuulisähköön siirtyessään mukana tekemässä konkreettisia tekoja, Myllyvirta toteaa.
Idean isälle, Lahden kaupungin kehitysjohtaja José Valannalle tuulisähkön käyttöönotto on osa laajempaa Green city -työnimellä kulkevaa kokonaisuutta.
– Green city -konseptilla on tarkoitus nostaa Lahti maamme ensimm?iseksi todelliseksi ympäristökaupungiksi Valanta kertoo.
Kesäkuussa 2009 vahvistetun Lahden uuden strategian keskeinen tavoite on profiloituminen johtavana ympäristökaupunkina. Strategiassa painottuu vahva ympäristöosaaminen, asema ympäristöliiketoiminnan keskuksena ja koko kaupungin ja kaupunkikonsernin kehittäminen kestävän kehityksen periaatteita kunnioittaen. Konkreettisia tavoitteita Lahdessa ovat muun muassa kasvihuonekaasupäästöjen puolittamisen vuoden 1990 tasosta vuoteen 2025 mennessä ja alueen yhdyskuntarakenteen ja liikenteen kehittäminen kevyen ja julkisen liikenteen ehdoilla.

Merkittävä askel kohti Lahden päästötavoitteiden toteutumista on Lahti Energian käynnistämä voimalainvestointi Kymijärvellä, joka leikkaa hiilidioksidipäästöjä koko kaupungin osalta. Lahti Energia lisää myös tuulivoimakapasiteettiaan lähivuosien aikana voimakkaasti. Yhtiön toimitusjohtaja Janne Savelainen toteaa, että tämä on yhtiölle strateginen valinta.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki