Kumpulan kampuksen luonnontiedelukion rakennushanke etenee

Rakennus on energia- ja elinkaaritehokas sekä vähähiilinen.

Helsingin kaupungin ja Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n yhteinen hanke Helsingin luonnontiedelukion sijoittamiseksi Kumpulan kampukselle on edennyt päätöksentekoon.

Rakennusta koskeva hankesuunnitelma hyväksyttiin Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n hallituksessa joulukuussa 2020. Helsingin kaupunki on lisäksi käynnistänyt lukion tilojen vuokraamista koskevan päätöksenteon.

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti, että se esittää kaupunginhallitukselle rakennuksen vuokraamista. Lopullisen päätöksen tilojen vuokraamisesta tekee Helsingin kaupunginvaltuusto.

Jos päätökset ovat myönteisiä, uudisrakennushanke etenee kevään aikana tarkempaan suunnitteluun ja lupaprosessiin, ja tavoitteena on aloittaa rakentaminen kesällä 2021. Lukiolaiset voivat aloittaa uusissa tiloissa Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella arviolta syksyllä 2023.

Yh­teis­ti­lo­ja ja yh­teis­työ­tä yli­opis­ton kans­sa

Tavoitteena on, että luonnontiedelukion toiminta siirtyy Pietari Kalmin katu 5:een rakennettavaan uudisrakennukseen sekä Helsingin yliopiston olemassa oleviin opetus- ja liikuntatiloihin. Myös yliopisto voi käyttää lukion tiloja toimintaansa.

Järjestely tehostaa ja joustavoittaa tilankäyttöä ja luo aiempaa paremmat edellytykset lukion ja yliopiston yhteistyölle.

Hanke tukee Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan laajaa tiedekasvatustoimintaa ja opettajakoulutusta ja se antaa mahdollisuuden uusien yhteistyöideoiden nopeaan testauksen kumppanilukion kanssa. Samalla se antaa myös lukiolaisille mahdollisuuden kokea hyvin läheltä, miten huippuyliopistossa tehdään tiedettä.

Koulun sijainnin kampuksen yhteydessä ennakoidaankin lisäävän kiinnostusta opiskella Kumpulassa.

Nuor­ten kas­vua ja ke­hi­tys­tä tu­ke­va op­pi­mi­sen ym­pä­ris­tö

Hankkeessa toteutetaan nykyvaatimusten mukaiset tilat, jotka suunnitellaan esteettömiksi ja kaikille oppijoille sopiviksi, nuorten kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisen ympäristöksi.

Tilat mahdollistavat yhteisöllisyyden lisäämisen kampuksella ja alueella. Yhteinen piha-alue tukee yhteisöllisyyttä, liikunnallisuutta ja opetussuunnitelman toteuttamista.

Piha-alue muodostaa myös puistomaisen aukion Kumpulanmäelle. Asemakaavaluonnoksen mukainen pääreitti kampukselle tulee lukion pihan kohdalle.

Uudisrakennuksesta on tulossa puurakenteinen ja siinä on viisi kerrosta ja osittainen kellarikerros. Rakennus on energia- ja elinkaaritehokas sekä vähähiilinen.

Ra­ken­nusu­ra­koit­si­jak­si SRV

Hankkeen toteuttaa Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy yhteistoiminnallisella projektinjohtourakkamallilla, jossa osapuolina ovat lisäksi Helsingin kaupunki sekä kilpailutuksen voittanut konsortio: päätoteuttajana toimiva rakennusurakoitsija SRV Rakennus Oy, talotekniikkaurakoitsija Quattroservices Oy ja pää- ja arkkitehtisuunnittelijana toimiva arkkitehtitoimisto AFKS Oy.

Lue lisää

Katso kaikki