Koulun sisäilmasta oireilevan lapsen asema on aikuista huonompi

Hengitysliitto ja Suomen Vanhempainliitto vaativat, että lapset huomioidaan paremmin koulujen sisäilmaongelmissa. Tarvitaan aiempaa vahvempaa osaamista terveysriskien arvioinnissa sekä oireilevien ja sairastuneiden lasten tutkimuksessa ja hoidossa. Vastuu työntekijöiden työolosuhteiden ongelmiin puuttumisesta on selkeästi määritelty, mutta koulululaisilta tällaisen vastuun ottava taho puuttuu.

Työsuhteessa olevien sisäilmaoireiden selvittäminen ja hoito kuuluvat lakisääteiseen työterveyshuoltoon. Työsuojeluviranomainen valvoo vain työntekijöiden työolosuhteita, eikä ota kantaa samoissa tiloissa koulua käyvien lasten olosuhteisiin.

”Koululaisten oireilu ja sairastuminen voi jäädä kokonaan kartoittamatta tai saatu tieto voi olla hajanaista. Tarvitaan sisäilmaoireiden systemaattista ja säännöllistä kartoitusta”, Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes toteaa.

”Kattavia selvityksiä lasten oireista tehdään kuitenkin ihan liian harvoin. Jotkut odotteluun tuskastuneet vanhempainyhdistykset ovat teettäneet koulun oppilaiden oirekartoitukset omalla kustannuksellaan vauhdittaakseen terveiden tilojen saamista”, Siimes sanoo.

Opetuksen järjestäjän lakisääteinen tehtävä on huolehtia koululaisten opiskeluympäristön turvallisuudesta. Sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi on kunnissa laadittu ohjeistuksia ja perustettu sisäilmatyöryhmiä. Työryhmien kokoonpanoissa korostuu rakennuspuolen asiantuntemus, mutta ymmärrys sisäilmasta oireilevien tarpeista on puutteellista ja lapsinäkökulma ohut.

”Myös koululaisten terveyden seurantaan tarvitaan lisää resursseja. Tämänhetkisen lainsäädännön ja resurssien avulla ei pystytä varmistamaan sitä, että lapset voivat käydä koulua terveellisissä tiloissa”, suunnittelija Katri Nokela Hengitysliitosta vaatii.

Terveydenhuoltolaki edellyttää kouluyhteisön ja opiskeluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden tarkastusta kolmen vuoden välein. Lapsen elämässä kolme vuotta on pitkä aika. Toimenpiteisiin tulee ryhtyä heti kun puutteita tai ongelmia havaitaan. Tarkastus tulee tehdä moniammatillisessa ryhmässä ja tarkastuksessa todettujen puutteiden korjaamista on seurattava vuosittain. Liian usein toimenpiteiden aloittaminen viivästyy, tai ne eivät ole riittäviä.

”Koulujen sisäilma-asioissa on kiinnitettävä erityistä huomiota myös viestinnän avoimuuteen ja ajantasaisuuteen. Huhuilta ja peloilta kannattaa leikata siivet ajoissa ja jokaiselle osapuolelle on annettava mahdollisuus tulla kuulluksi”, Nokela toteaa.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki