Kotek-indeksi: Kodintekniikalta halutaan nyt laatua
Kodintekniikan kokonaismyynti kasvoi vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä 19 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Laitteiden keskihinnat ovat nousussa: kuluttajat haluavat laadukkaampia ja paremmilla ominaisuuksilla varustettuja tuotteita.
KOTEKin tuoreimman tilaston mukaan kodintekniikan hinnat ovat nousseet keskimäärin neljä prosenttia. – Kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia panostamaan koteihinsa. Laitteilta vaaditaan laatua ja ominaisuuksia, enää ei tyydytä perusmalleihin, sanoo Kotekin puheenjohtaja Timo Laatikainen.
Viihde-elektroniikan myynti on kasvanut peräti 62 prosenttia vuoden 2005 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Tuoteryhmän vetureina ovat taulutelevisiot, joiden myynti on yli kolminkertaistunut, ja digisovittimet, joiden myynti on tuplaantunut. Ensimmäisen neljänneksen kauppaa vauhdittivat muun muassa talviolympialaiset, joiden yhteydessä tarjottiin digikanavilta lisäpalveluja, sekä laitteiden entistä laajempi valikoima.
Digiboksien keskihinta on noussut 15 prosenttia. Keskihintaa on nostanut erityisesti tallennusmahdollisuudella varustettujen laitteiden suuri kysyntä. Myös osa isoista kodinkoneista, kuten jääkaapit ja pakastimet, kasvattivat keskihintojaan. Laitteisiin on tullut uusia ominaisuuksia, kuten antibakteerikäsittely, automaattinen sulatus ja pienempi virrankulutus.