Kosteus- ja hometalkoiden jättityömaa käyntiin

Arviolta jopa 600 000 – 800 000 suomalaista altistuu päivittäin homeesta aiheutuville sisäilman epäpuhtauksille. Kosteus- ja homevaurioita sekä niistä aiheutuvia terveyshaittoja ja kustannuksia pyritään merkittävästi vähentämään valtioneuvoston käynnistämillä Kosteus- ja hometalkoilla.
Tavoitteena on muun muassa yhtenäistää alan koulutus- ja pätevöitymisjärjestelmä. Ympäristöministeriön koordinoima viisivuotinen ohjelma polkaistiin käyntiin 30.9.2010 täpötäydessä asiantuntijaseminaarissa Helsingissä.
-Kosteus- ja homevauriot aiheuttavat terveydenhuoltojärjestelmällemme yli 200 miljoonan euron kustannukset vuodessa. Huonon sisäilmaston taloudellisen vaikutuksen on arvioitu olevan yhteensä jopa kolme miljardia euroa vuodessa. Luku on samaa suuruusluokkaa kuin Suomen koko rakennuskannan lämmityskulut vuodessa, Kosteus- ja hometalkoiden ohjelmapäällikkö Juhani Pirinen kertoo.

Kosteus- ja hometalkoot ottavat haltuunsa jättityömaan. Talkoot toteutetaan vuosina 2010-2014 laajassa yhteistyössä mm. muiden ministeriöiden, valtionhallinnon toimijoiden, kuntasektorin, koulutuslaitosten, järjestöjen ja yritysmaailman kanssa.

Kosteus- ja homevaurioita on kaikissa rakennuksissa aina kouluista sairaaloihin ja omakotitaloista kerrostaloihin. Alttiimpia ongelmille ovat 1960–1980 -luvun rakennukset, jotka muodostavat suuren osan rakennuskannastamme ja ovat nyt peruskorjausiässä.

Syitä kosteus- ja homeongelmiin löytyy rakennusten koko elinkaaresta: koulutuksesta, suunnittelusta, rakentamisesta, käytöstä, kunnossapidosta ja korjaamisesta. Monet korjaukset myös epäonnistuvat riittämättömien kuntotutkimusten ja korjaussuunnitelmien takia.

– Rakennuksen terveellisyys on sen omistajan vastuulla. Omistajan pitäisi ennaltaehkäistä kosteusvaurioiden synty niin rakennusta suunniteltaessa, rakennettaessa kuin sitä käytettäessä. Osa rakennusten osista kestää jopa 30–50 vuotta, toiset vain 10–15 vuotta. Sen jälkeen ne pitää joko korjata tai vaihtaa. Mitä pidempään rakennuksen vaurioituminen jatkuu, sitä kalliimpaa ja vaikeampaa sen korjaaminen on, Pirinen muistuttaa.

Kosteus- ja hometalkoissa luodaan monia keinoja rakennuksen omistajan ja kuluttajan tehtävän helpottamiseksi. Yksi tärkeimmistä on alkamassa oleva alan koulutuksen ja pätevöitymisen hankekokonaisuus.

– Systemaattisen ja laadukkaan koulutus- ja pätevöitymisjärjestelmän rakentaminen kosteus- ja homevaurioalalle on välttämätöntä. Arviolta noin 25 000 rakennusammattilaista joutuu vuosittain tekemisiin kosteusvauriokorjausten kanssa. Tällä hetkellä korjaukset epäonnistuvat usein, koska osaamisessa on puutteita koko ketjussa: ongelmien tutkimisessa, suunnittelussa, korjaamisessa ja valvonnassa, Pirinen tähdentää.

Kosteus- ja homevaurioala tarjoaa kasvavan työllistymismahdollisuuden osaaville tekijöille. Koulutustarvetta lisää se, että monet alalla työskentelevistä ovat siirtymässä eläkkeelle.

– Haluamme palauttaa kuluttajien ja kiinteistönomistajien luottamuksen koko ketjuun. Siihen tarvitaan yhtenäisen koulutuksen ja pätevyyden omaava ammattikunta, joka haluaa olla ylpeä laadukkaasta työstään, Pirinen sanoo.

Koulutus- ja pätevöitymisjärjestelmä rakennetaan valtionhallinnon, korkeakoulujen ja rakennusalan järjestöjen yhteistyönä. Hankekokonaisuudesta vastaa FT, rakennusinsinööri Helmi Kokotti Itä-Suomen yliopistosta.

www.ymparisto.fi

Lue lisää

Katso kaikki