Korjausrakentamisen tutkimustieto koottiin yhteen
Tee parannus! -ohjelman yhteydessä on kartoitettu korjaus- ja täydennysrakentamiseen liittyvät tutkimukset ja koottu yhteen ydintiedot eri tutkimuslaitosten tärkeimmistä hankkeista ja niiden tuloksista. Hanketietokannassa on tällä hetkellä tiedot noin 130 tutkimushankkeesta sekä lähes 400 opinnäytetyöstä. Tutkimukset on tehty tai käynnistetty 2000-luvulla. Tietokanta on tarkoitettu lähinnä tutkijoille ja muille kehitystyön tekijöille.
– Tavoitteena on välttää päällekkäistä työtä ja saada lukuisten jo toteutettujen hankkeiden tiedot tutkijoiden ja kehittäjien hyödynnettäväksi, toteaa johtava asiantuntija Jarek Kurnitski Sitran Energiaohjelmasta.
Tietokannasta voi etsiä tutkimuksia ja opinnäytetöitä erilaisilla hakusanoilla. Kustakin hankkeesta on julkaistu hankkeen nimi, toteuttaja, rahoittaja, ajankohta, yhteyshenkilö sekä lyhyt kuvaus ydinsisällöstä. Useimmista valmistuneista hankkeista on luettavissa myös loppuraportti ja mahdollisia osaraportteja, erilaisia yhteenvetoesityksiä sekä keskeisiä tutkimukseen liittyviä linkkejä. Tutkimukset on listattu sekä kuvapainotteiseen galleriaan että tekstimuotoiseen projektiluetteloon.
Hanketietokannan kokoamista ovat rahoittaneet ympäristöministeriö, Tekes ja Rakennusteollisuus RT. Sovelluksen ovat toteuttaneet AE Partners Oy ja Suomen Asuntotietokeskus. Tiedonkeruusta on vastannut Riku Lindholm Aalto-yliopistosta.
– Nyt on tuotettu kohtalaisen kattava poikkileikkaustieto tärkeimmistä tutkimushankkeista ja opinnäytteistä. Hanketiedoston päivittäminen edellyttää tiivistä yhteistyötä tutkimus- ja opetuslaitosten sekä niitä rahoittavien tahojen kesken. Tietokanta tarjoaa hyvän perustan korjausrakentamisen ja lähiöuudistuksen tutkimus- ja kehittämistyön tulosten maastouttamiselle ja tutkimushankkeiden osapuolten tehokkaalle verkottumiselle, toteaa Suomen Asuntotietokeskuksen toimitusjohtaja Juha Salmi.