Korjausrakentaminen vetää – Consti rekrytoinut lähes sata tänä vuonna
Nopeasti kasvavan Constin henkilöstömäärä on noussut viimeiset kolme vuotta noin sadan hengen vuosivauhtia.
Korjausrakentamiseen erikoistunut Consti Yhtiöt on rekrytoinut tammi-lokakuussa jo lähes sata uutta työntekijää. Yhtiössä työskentelee tällä hetkellä 930 henkilöä.
Korjausrakentaminen on jatkanut tasaista kasvua epävakaasta taloustilanteesta huolimatta. Suomen suurimpana korjausrakentamiseen keskittyneenä rakennusliikkeenä Consti Yhtiöt etsii jatkuvasti organisaatioonsa uusia osaajia erityisesti Etelä-Suomessa.
”Meillä on lähes koko ajan 10–20 työpaikkaa auki. Hakijoita on liikkeellä paljon, mutta kokeneita korjausrakentamisen ammattilaisia on välillä vaikeaa löytää. Etenkin teknisistä toimihenkilöistä, kuten työnjohtajista, on markkinoilla jopa pulaa”, henkilöstöpäällikkö Sanna Rantsi kertoo.
Consti työllistää suuren määrän aliurakoitsijoita. Tämän lisäksi yrityksellä on omia työntekijöitä suhteellisesti enemmän kuin monella muulla alan toimijalla.
”Valitsemamme tie on toiminut, ja positiiviset merkit rohkaisevat jatkamaan. Constin tilauskanta on tällä hetkellä hyvällä tasolla, ja koko korjausrakentamisen tulevaisuus näyttää ennusteissa valoisalta”, Constin toimitusjohtaja Marko Holopainen kertoo.