Korjausrakentaminen tuo toivoa Pirkanmaan talotekniikkarakentamisen nihkeyteen

Talotekniikkaurakoinnin tilanne Pirkanmaalla on koko maata lievästi heikompi. Arvio tulevasta on kuitenkin valtakunnallista keskiarvoa vahvempi sekä uudis- että korjausrakentamisessa, vaikka merkittävään suhdanteiden nopeaan paranemiseen ei kukaan uskokaan.
Korjausrakentamisen osuus pirkanmaalaisten talotekniikkayritysten liikevaihdosta on noussut 57 %:in ja neljällä viidestä urakoitsijasta tilanne tällä sektorilla on vähintään tyydyttävä. Kaksi kolmesta uskoo sen edelleen paranevan kevääseen tultaessa. Uudisrakentamisen tilaa voi nyt kuvata heikoksi, mutta sen arvioidaan kohentuvan jonkin verran lähikuukausina.
Julkisuudessa on esitetty epäilyjä, että uudisrakentamisen elpyessä ala ei pysty hoitamaan patoutunutta korjaustarvetta.
– Kaikki ajoissa tilatut työt ehditään tekemään. Jos joku nyt vielä jää odottamaan hintojen putoamista, voi jäädä Musta Pekka käteen, Talotekniikkaliiton toimitusjohtaja Jari Syrjälä sanoo.

Arvio hintatasomuutoksesta tulevaan kevääseen on jo lievästi positiivinen. Ilman urakkahintojen korotusta tilanne jatkuisi edelleen epätyydyttävänä, sillä sähköjohtojen ja vesiputkien raaka-aineista kuparin hinta on yli kaksinkertaistunut tänä vuonna ja öljyn hinta on vahvassa nousussa.

Pirkanmaan yritysten keskimääräinen täystyöllistävä tilauskanta on vuodessa lyhentynyt 4,3 kuukauteen, mikä tosin on valtakunnallista keskiarvoa parempi. Vuosi sitten tilauskantaa riitti 5,1 kuukaudeksi. Yritysten liikevaihtojen arvioidaan putoavan tänä vuonna runsaat 5 %.

Tarjousaktiivisuus on hyvä ja yritykset pystyvät vastaamaan 80 %:in tarjouspyynnöistä. Joka seitsemäs tarjous johtaa tilaukseen.

Vastanneet yritykset työllistävät tällä hetkellä 327 henkilöä. Määrä on laskenut viime vuodesta 42:lla, mutta sen uskotaan nousevan lievästi ensi kevääseen. Lomautettuna oli 33 henkilöä, 10 % työvoimasta.

Korjausavustus on nostanut yritysten palvelujen kysyntää ja pirkanmaalaiset tilaajat ovat muuta maata kiinnostuneempia energiatehokkuuteen liittyvistä asioista.

Kysely lähetettiin marraskuussa 305:lle Talotekniikkaliiton jäsenyritykselle. Tiedusteluun vastasi 87 yritystä, joista Pirkanmaalta oli 11.

Suhdanneyhteenveto

Lue lisää

Katso kaikki