Komissio ehdottaa vaativia toimia energiatehokkuuden lisäämiseksi
Euroopan komissio julkisti 22.6.2011 ehdotuksen energiatehokkuutta koskevaksi direktiiviksi.Se velvoittaisi jäsenvaltioita toimenpiteisiin, joiden avulla saavutettaisiin EU:n asettama 20 prosentin energiansäästötavoite vuodelle 2020. Komission arvion mukaan tavoitteesta saavutetaan jäsenmaiden nykyisillä energiatehokkuustoimilla vain puolet.
Direktiivi korvaisi käytännössä nykyisen energiapalveludirektiivin sekä sähkön ja lämmön yhteistuotantoa koskevan direktiivin. Se vaikuttaa erityisesti rakentamista ja maankäyttöä koskevaan lainsäädäntöön sekä energiantuottajille ja jakelijoille asetettaviin velvoitteisiin.
Valtioneuvoston 11.8.2011 eduskunnalle toimittaman kirjelmän mukaan hallitus suhtautuu myönteisesti tavoitteeseen parantaa energiatehokkuutta ja vaatimukseen lisätoimenpiteistä. Ehdotuksessa on kuitenkin monia pakollisia toimia, jotka ovat hallinnollisesti raskaita tai kalliita verrattuna saavutettavaan energiansäästöön. Eräät toimet ovat myös päällekkäisiä Suomessa jo käytössä olevien kustannustehokkaampien toimien kanssa. Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että direktiivin jatkovalmistelussa saadaan lisää joustoa toimien kansalliseen toteutukseen.
Direktiivi aiheuttaisi kunnille ja valtiolle yhteensä noin miljardin euron lisäinvestointitarpeen vuosittain, jos ehdotuksen sisältämä julkisen sektorin 3 prosentin vuotuinen peruskorjausvaatimus toteutuisi esitetyssä muodossa.
Julkishallinnon tulisi toimia esimerkkinä energiatehokkuuden parantamisessa. Peruskorjausvelvoitteen lisäksi julkisen sektorin olisi muun muassa laadittava julkinen rekisteri omistamistaan rakennuksista, niiden pinta-aloista ja energiankäytöstä. Julkisyhteisöjä olisi rohkaistava ottamaan käyttöön energiatehokkuussuunnitelmia ja energiankäytön hallintajärjestelmiä. Julkisyhteisöt velvoitettaisiin myös eräin poikkeuksin hankkimaan vain tuotteita, palveluja ja rakennuksia, jotka täyttävät korkeimman energiatehokkuusluokan vaatimukset.
Ehdotuksen mukaan yksityisten kuluttajien energiankulutusta olisi mitattava tarkemmin. Pitäisi huolehtia siitä, että kuluttaja saa tietoja ajantasaisesti sähkön, kaasun, kaukolämmön ja lämpimän käyttöveden kulutuksestaan. Laskutuksen tulisi perustua todelliseen kulutukseen ja mittarilukemiin. Huoneistokohtainen lämpöenergian mittaus tarkoittaisi asuin-, toimisto- ym. huoneistoihin Suomessa yli miljoonan mittarin asentamista. Tämä voisi maksaa ehdotuksen mahdollistamalla tekniikalla toteutettuna toista miljardia euroa.
Energiayhtiöille olisi luotava energiatehokkuusvelvoitejärjestelmä, jonka mukaan niiden on toteutettava toimia, joilla säästettäisiin vuosittain 1,5 % yhtiön myymästä energiamäärästä.
Direktiivissä säädettäisiin myös, että komissio arvioi vuonna 2014, miten 20 prosentin energiatehokkuustavoitteen saavuttamisessa on edistytty. Tarvittaessa komissio tekee uuden säädösehdotuksen, jossa vahvistetaan pakolliset kansalliset energiatehokkuustavoitteet.
Lähde:
TEM