Kiinteistöliitto toivoo valtiota apuun – ”Kotien vuotuinen korjaustarve on yhdeksän miljardin euron luokkaa”
Kansallisvarallisuuden arvo on sulanut 2020-luvulla.
Taloyhtiöissä nähdään korjaaminen tärkeänä, mutta epävarmoina aikoina sielläkin kaivattaisiin remonttitukea. Kuvituskuva Kuopiosta: Jukka Lyytinen
Kiinteistöliitto pitää tiedotteessaan tärkeänä, että kotien korjaaminen näkyy hallituksen kehysriihen päätöksissä.
– Kodit koskettavat jokaista meistä. Kansallisvarallisuuden arvosta on sulanut 2020-luvulla kymmeniä miljardeja euroja. Osa selittyy alueiden eriytymisellä ja heikoilla markkinoilla, mutta kasautunut korjaustarve on kolikon toinen puoli. Ajan saatossa tekemättömät remontit vaikuttavat omaisuuden arvon lisäksi asumisterveyteen ja -turvallisuuteen. Kotien vuotuinen korjaustarve on yhdeksän miljardin euron luokkaa, joten tekemistä riittää, painottaa Kiinteistöliiton yhteiskuntasuhdepäällikkö Janne Salakka.
Keinoihin kotien korjaamiseksi lukeutuvat asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakaus ja asuintalovaraus. Ensimmäinen madaltaa pankin kynnystä myöntää lainaa korjauksiin, jälkimmäinen helpottaa taloyhtiöiden omatoimista taloudellista varautumista remontteihin. Jotta valtiontakausta hyödynnettäisiin, sen ehdot on korjattava saavutettavammiksi. Asuintalovarauksen taso on puolestaan nostettava vastaamaan korjaamisrakentamisen inflaatiokehitystä.
Asuinrakennuksissa vastataan moniin Suomen haasteisiin. Suomen väestö ikääntyy vauhdilla, mikä tulee huomioida myös asuinrakennuskannassa.
– Väestön ikääntyminen ja muistisairauksien yleistyminen tarkoittaa, että tarve esteettömyyttä ja saavutettavuutta parantaville korjauksille kasvaa. Niitä on järkevää avustaa myös jatkossa. Jos kysymme, missä hoivaa tarvitsevat ikäihmiset asuvat nyt ja tulevaisuudessa, vastaus on: omassa kodissaan. Tässä ollaan inhimillisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden ytimessä, Salakka muistuttaa.
Samaan aikaan kun korjaustarve on kasaantunut, vaatimustaso rakennuksille kasvaa. Energiatehokkuus ja sähköautojen latauspisteet, energian kysyntäjousto ja monimutkaistuvat järjestelmät, sääolosuhteisiin liittyvät riskit ja väestösuojien käyttöönottovalmiuden ylläpitäminen nostavat rimaa suunnitelmalliselle kiinteistönpidolle ja asunto-osakeyhtiöiden toiminnalle.
