Kiinteistöliitto aloitti energianeuvonnan taloyhtiöille
Energiankäyttöön ja -säästöön sekä energiatehokuutta parantaviin korjauksiin liittyvät asiat ovat ajankohtaisia taloyhtiöissä. Tästä syystä Kiinteistöliitto on aloittanut taloyhtiöiden toimijoille tarkoitetun energianeuvonnan, joka palvelee tiistaisin ja perjantaisin klo 9-11 numerossa (09) 1667 6366.
Vastavalmistuneen tamperelaistutkimuksen mukaan taloyhtiöiden hallitusten jäsenten ja isännöitsijät ovat huolissaan asuinkiinteistöjen kunnosta, yhtiön taloudellisesta tilanteesta ja osakkaiden maksuvalmiudesta ja muista mielipiteistä.
Haastatellut ajattelivat, että taloyhtiön remonttitarpeet tulee päätellä ottamalla huomioon kiinteistöjen elinkaari. He eivät kuitenkaan lukeneet ilmastokysymyksestä ja muista ympäristöasioista huolehtimista varsinaisin tehtäviinsä.
Haastattelututkimus on osa Aalto-yliopiston Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa (YTK) menossa olevaa Sitran rahoittamaa tutkimushanketta.www.teeparannus.fi