Kiinteistöjen ylläpidon kustannukset nousevat

Kiinteistön huoltoon, siivoukseen ja toimitilapalveluihin liittyvät kustannukset nousevat alan yleisen palkkatason kohoamisen takia kevään aikana. Kiinteistöpalvelualan palkat nousevat vajaa 5,5 prosenttia kuluvana vuonna. Työvoimavaltaisen alan kustannuksista henkilöstömenot muodostavat noin 80 prosenttia.
Kiinteistöpalvelualan palkkakustannukset kohoavat syksyn 2007 työehtosopimus-neuvottelutuloksen mukaisesti. Vuoden 2008 palkankorotusten vaikutus nostaa palkkakustannuksia tänä vuonna arviolta 1,9 prosenttia. Tämän lisäksi palkkoja korotetaan toukokuun alusta 3,5 prosentin yleiskorotuksella, jonka piirissä on noin 50 000 alan työntekijää. Kiinteistöpalvelualan ansiokehityksen nousu vuoden 2006 joulukuusta vuoden 2009 joulukuuhun on arviolta 13 prosenttia. Kiinteistöpalveluala työllistää Suomessa noin 105.000 henkilöä, joista alan yrityksissä työskentelee yli puolet.
�?�Taantumasta huolimatta ala on ollut suhteellisen vakaa eikä suuria vähennystarpeita ole esiintynyt. Tästä syystä alan merkitys suurena työllistäjänä on selvässä kasvussa. Jotta ala voisi säilyttää työpaikat ja rekrytoida uusia työntekijöitä, yritysten on korotettava sopimushintoja turvatakseen toimintaedellytyksensä. Osa kiinteistöpalvelualan yrityksistä on jo käynnistänyt asiakkaidensa kanssa hinnankorotusneuvottelut. Kohoaviin kustannuksiin tulee varautua niin asuin- kuin liikekiinteistöissäkin�?�, toteaa Kiinteistöpalvelut ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén.

Kiinteistön ylläpidon kokonaiskustannuksiin voidaan vaikuttaa merkittävästi ammattitaitoisella kiinteistönhoidolla. Esimerkiksi lämmitys-, vesi-, ilmanvaihto- ja sähköjärjestelmien seuraaminen ja huoltaminen asianmukaisesti voi alentaa merkittävästi kiinteistön energian kulutusta.

www.kiinteistopalvelut.fi

Lue lisää

Katso kaikki