Kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijayritys EcoReal on ostanut KnowTekin koko osakekannan

KnowTek Oy jatkaa omana yrityksenään ja toiminta jatkuu ennallaan.

Yrityskaupan jälkeen toiminta jatkuu normaalisti. Järjestely ei vaikuta yhtiön asiakassuhteisiin eikä yhteistyökumppanuuksiin. Kaupan myötä on odotettavissa kasvaneiden resurssien muodossa entistä varmempaa tekemistä energiaremonttien osalta, kun suunnittelupuoleen panostetaan yhä enemmän, kerrotaan tiedotteessa.

Toiminnan tarkoituksena on tehdä asiakkaiden kiinteistöistä hiilineutraaleja käyttäjien hyvinvointi huomioiden. EcoRealin liikevaihto vuonna 2022 oli 13,9 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 60 alan ammattilaista. EcoRealin toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Turussa ja Tampereella. EcoReal on osa Raksystems Groupia vuodesta 2022.

– EcoReal ja KnowTek ovat tehneet yhteistyötä jo aikaisemmin, joten tunnemme toistemme osaamisen entuudestaan. Yrityskaupan myötä saamme lisäresursseja LVIS-suunnitteluun sekä automaatio- ja lämpöpumppuosaamiseemme, joka on välttämättömyys onnistuneisiin energiaremontteihin. Strategisen yritysoston kautta pystymme tuottamaan entistäkin laadukkaampia palveluita asiakkaillemme, EcoRealin toimitusjohtaja Janne Rytkönen kommentoi tiedotteessa.

EcoRealin tavoitteena on olla vuonna 2025 vastuullisen kiinteistönomistajan osaavin kumppani. Yrityskauppa vauhdittaa tavoitetta kehittämällä EcoRealin energiapalveluiden kokonaisuutta ja palvelutarjoamaa erityisesti energiaremonttien osalta.

– Olemme erittäin ylpeitä päästessämme osaksi EcoRealia ja Raksystems Groupia. Yhdistyminen mahdollistaa monipuolisemman palvelutarjonnan ja leveämmät hartiat asiakkaillemme sekä pääsemme hyödyntämään Raksystems Groupin laajaa palveluvalikoimaa. Yhdistämällä molempien yritysten ydinosaamiset, saamme varmasti toteutettua entistä laadukkaampaa asiakaslähtöistä arvontuottoa ja kehittämään yhdessä toimintaa eteenpäin, KnowTek Oy:n toimitusjohtaja Ari Elorinne kommentoi tiedotteessa.

KnowTek Oy on vuonna 2007 perustettu kiinteistö- ja talotekniikka-alan palveluita tarjoava asiantuntijayritys. Päättyneellä tilikaudella 2022 yhtiöllä oli 18 työntekijää ja liikevaihto oli 2,0 miljoonaa euroa. Yhtiön toiminta perustuu LVISA-suunnitteluun ja talotekniseen valvontaan. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat Pirkkalassa ja Ilmajoella.

EcoReal Oy on vuonna 2016 perustettu kiinteistö- ja rakennusalan kasvava asiantuntijayritys.

Lue lisää

Katso kaikki