Keski-Pasilan Keskuksen toteuttamisesta sovittiin

YIT:n, Senaatti-kiinteistöjen, Helsingin kaupungin ja Liikenneviraston väliset sopimukset Keski-Pasilan Keskuksen toteuttamisesta allekirjoitettiin.

Senaatti-kiinteistöt ja Helsingin kaupunki vahvistivat marraskuussa 2013 YIT:n valinnan Keski-Pasilan Keskuksen suunnittelu- ja toteutuskilpailun voittajaksi ja toteuttajaksi ehdotuksella Tripla. Joulukuussa 2013 Suomen eduskunta antoi Senaatti-kiinteistöille myyntivaltuudet Triplan tontista sekä Pasilan asemasta. Nyt allekirjoitettiin kolme sopimusta käsittäen Keski-Pasilan Keskuksen toteutussopimuksen, kiinteistökaupan esisopimuksen ja julkisten osien KVR-urakkasopimuksen.

Keski-Pasilan Keskuksen toteutussopimuksen mukaan YIT vastaa julkisista ja yksityisistä osista koostuvan uuden Triplan ja siihen liittyvän Pasilan asema-alueen kehittämisestä, suunnittelemisesta, rakentamisesta ja toteuttamisesta. Lisäksi toteutussopimuksessa sovitaan YIT:n kaupungille toteuttamista julkisista osista.

Kiinteistökaupan esisopimuksen mukaan YIT ostaa Senaatti-kiinteistöiltä ja Helsingin kaupungilta Keski-Pasilan Keskukseen kuuluvien Keskustakorttelin sekä Tornialueen ja Pasilan silta-alueen pysyvät käyttö- ja hallintaoikeudet, joiden kokonaiskauppahinta on 125 miljoonaa euroa. Kauppahinta maksetaan vaiheittain vuoden 2020 loppuun mennessä. Lisäksi YIT ostaa Senaatti-kiinteistöiltä Pasilan aseman 12 miljoonalla eurolla. Koko hankkeen rakennusoikeus on noin 183 000 kerrosneliömetriä.

Helsingin kaupungin ja YIT:n välinen julkisten osien KVR-urakkasopimus koskee YIT:n kaupungille toteuttamia julkisia osia, ja sisältää muun muassa metroaseman raakatilan, Veturitien ja kunnallistekniikan kanaalin Keski-Pasilan alueella sekä Pasilan uuden sillan. KVR-urakkasopimukseen sisältyvien urakoiden kokonaisarvo on noin 52 miljoonaa euroa.

Triplan rakentaminen alkaa kesällä 2015 ja se toteutetaan vaiheittain noin 10 vuoden aikana. Hankkeen arvo on kokonaisuudessaan noin miljardi euroa. YIT ostaa alueelle kaavoitettavan rakennusoikeuden vaiheittain rakentamisen edetessä, jolloin rahoitustarve on maltillinen. Hankkeen rahoitus järjestetään hankkeen edetessä tavanomaisilla rahoitusinstrumenteilla eikä se edellytä erityisiä rahoitusjärjestelyjä. Projektin liikevaihto tuloutuu tämän hetken arvion mukaan pääosin vuosina 2016–2020. Ison ja pitkäkestoisen hankkeen suunnittelu- ja neuvotteluvaiheessa on huomioitu, että rakentamisen aikatauluja voidaan sopeuttaa markkinatilanteen niin vaatiessa. YIT tiedotti Keski-Pasilan Keskuksen suunnittelu- ja toteutuskilpailun voitosta 3.9.2013.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki