Kaukolämmön kulutus edellisvuotta suurempi

Energiateollisuus ry:n laskelmien mukaan kaukolämmön myynti on lokakuun loppuun mennessä ollut yli 7 prosenttia viime vuotta suurempi. Kulutuksen nousu on johtunut edellisvuotta kylmemmistä säistä. Varsinkin alkuvuosi oli viimevuotista kylmempi, mutta myös syksy on nostanut lämmön kulutusta. Kulutus on alkuvuonna jäänyt kuitenkin noin 2,5 prosenttia normaalivuotta pienemmäksi.
Kaukolämpöä kului syys-lokakuussa 4 490 GWh, joka oli 8,5 prosenttia edellisvuotta suurempi. Kaukolämmön laskutus oli 259 miljoonaa euroa. Viimeisten 12 kuukauden aikana kaukolämmön myynti on ollut 31 110 GWh, jossa on 7,4 prosenttia kasvua edeltävään 12 kuukauden jaksoon verrattuna. Normaalivuoteen verrattuna samalla jaksolla kaukolämmön kulutus on kuitenkin jäänyt yli 5 prosenttia pienemmäksi.
Noin puolet maamme rakennuskannasta on liitetty kaukolämmitykseen. Suurimmissa kaupungeissa kaukolämmön osuus on yli 90 prosenttia. Maassamme on noin 1,3 miljoonaa kaukolämmitettyä asuntoa ja kaukolämpötaloissa asuu yli 2,6 miljoonaa ihmistä. Valtaosa maamme julkisista rakennuksista on kaukolämmitettyjä.Kaukolämmön kulutus -graafi

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki