Kansainvälinen ARUP suunnittelee Jätkäsaaren Low2No-korttelin

Helsingin Jätkäsaaren Low2No-korttelin suunnittelu käynnistyy. Sitra, SRV ja VVO ovat solmineet suunnittelusopimuksen Jätkäsaaren Low2No-korttelin suunnittelusta englantilaisen ARUP-toimiston vetämän suunnittelutiimin kanssa. Suunnittelu käynnistyy välittömästi. Tavoitteena on korttelin toteuttaminen valmiiksi vuoden 2012 aikana.
Sitra järjesti viime kesänä kansainvälisen kestävän rakentamisen suunnittelukilpailun, johon valikoitui 75 hakijasta viisi kansainvälistä suunnittelutiimiä. Kilpailun voitti englantilainen ARUP, jonka tiimiin kuului saksalainen arkkitehtitoimisto Sauerbruch-Hutton ja italialainen kestävien elämäntapojen kehittämiseen erikoistunut Experientia. Suunnittelutyöhön tulee osallistumaan myös useita suomalaisia suunnittelutoimistoja, joiden työn osuus kasvaa hankkeen edetessä.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 60 miljoonaa euroa. Hanke sisältää merkittävän osuuden matalahiilirakentamiseen ja energiatehokkuuteen liittyvää kehittämistyötä. Siinä tavoitellaan mahdollisimman alhaisia päästöjä ja vähäistä energiankäyttöä.
Korttelin kokonaisrakennusoikeus on 22 000 kerrosneliömetriä. Päästöjä vähennetään rakennuksen suunnittelun, rakenteiden ja käytön, liikenteen ja ruoan tuotannon keinoin.
– Jätkäsaaren Low2No-kortteli on tärkeä avaus kestävälle rakentamiselle. Helsingin uudet satamilta vapautuneet, merelliset kaupunginosat tarjoavat mahdollisuuksia uusien ratkaisujen laajaan käyttöönottoon, sanoo kaupunkisuunnittelusta vastaava Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

– Tämä kunnianhimoinen projekti tarjoaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden osoittaa, miten kaupunkisuunnittelu pystyy edistämään kestäviä elämäntapoja. Suunnittelumme avulla yhteisö voi saavuttaa hiilettömyyden jo 10 vuodessa. Päättäjille, hankekehittäjille ja suunnittelijoille tämä tarjoaa maailmanlaajuisesti esimerkin siitä, miten tulevaisuuden ympäristöhaasteisiin voidaan vastata, toteaa Alejandro Gutierrez ARUPista.

www.sitra.fi

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki