Kaksi puukerrostaloa Linnanfältin alueelle Turkuun
NCC allekirjoitti Kruunuasunnot Oy:n kanssa sopimuksen kahden puukerrostalon rakentamisesta Turun Linnanfältin alueelle.

Turun Linnanfältti on yksi Suomen suurimmista käynnissä olevista puukerrostalohankkeista, johon rakentuu 2020-luvun taitteessa useita 2-5-kerroksisia puukerrostaloja noin 1500 asukkaalle.
Puukerrostalojen määrä on selkeässä kasvussa. Puurakentaminen on tärkeässä roolissa biotalouden edistämisessä. Puun käytön lisääminen rakentamisessa tukee osaltaan myös kansallisen energia- ja ilmastostrategian tavoitteiden saavuttamista.
”Puurakentaminen vaatii osaavia suunnittelijoita ja tekijöitä. Pohjoismaisena konsernina NCC:llä on kokemusta puurakentamisesta myös Ruotsissa ja Norjassa”, kertoo NCC:n toimialajohtaja Esa Lehmusvuori.
Linnanfältin alueelle nouseva KOY Päivänsäde 3 käsittää yhteensä 64 asuntoa kahdessa eri rakennuksessa. Urakkaan kuuluu lisäksi yhteiskäyttötiloina toimivan piharakennuksen ja maanalaisen autohallin rakentaminen. Maarakennustyöt alkoivat maanpuhdistustöillä jo vuodenvaihteen jälkeen ja nyt töitä jatketaan ylöspäin. Kohde valmistuu kesällä 2020.
”Kruunuasuntojen strategiaan kuuluu vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen rakentaminen valituille kasvukeskuspaikkakunnille, joista Turku on yksi. Tarkoituksenamme on rakentaa uusia elinkaariesteettömiä asukkaan elämänvaiheisiin muuntautuvia kerrostalokoteja. Nyt Turkuun toteutettava kohde vastaa tähän tarpeeseen täyttäen samalla rakentamisellemme asetetut vastuullisuustavoitteet”, kertoo Kruunuasuntojen kiinteistöjohtaja Juhani Solkinen.