Kaasutankkausasemien verkosto laajenee

Euroopan unioni on myöntänyt Gasumille 2,9 miljoonaa euroa tukea kaasutankkausasemaverkoston laajentamistyöhön Suomessa.

Euroopan unioni on myöntänyt Gasumille 2,9 miljoonaa euroa tukea kaasutankkausasemaverkoston laajentamistyöhön Suomessa.

Tuki on merkittävä askel yhtiön pohjoismaisen kaasuekosysteemin rakentamiseen.

”Viimeisen parin vuoden aikana huimasti kasvanut kaasuajoneuvojen kysyntä niin kuluttaja- kuin yrityspuolellakin on osoittanut, että lisäasemille on tarvetta. Biokaasun liikennekäyttö edesauttaa myös Suomen kunnianhimoisten ympäristötavoitteiden saavuttamista”, sanoo Jussi Vainikka, Gasumin biokaasuliiketoiminnan kehityspäällikkö.

Nyt myönnetty tuki kattaa yhteensä jopa 14 kaasutankkausaseman rakentamisen kansainvälisen TEN-T -ydinverkon alueelle Suomessa. Tuella on vaikutus muun muassa nesteytetyn maakaasun käyttöön raskaassa liikenteessä. Rakennettavien asemien joukossa on sekä nesteytetyn maa- ja biokaasun tankkausasemia raskaalle liikenteelle että paineistetun maa- ja biokaasun tankkausasemia henkilö-, jakelu- ja jäteautoille. Gasum on toteuttanut jo tukihakemuksensa mukaisesti tankkausasemat Saloon ja Vantaalle. Gasumin suunnitelmissa on rakentaa lähivuosina kaiken kaikkiaan noin 50 asemaa Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan. Uudet tankkausasemat sijoitetaan logistiikkatoimintojen kannalta keskeisiin solmukohtiin.

 

Lue lisää

Katso kaikki