Jukka Rinnevaara ja Matti Häll Evelia Oy:n hallitukseen

Kuva: Pixabay

Turkulainen talotekniikka- ja rakennusalan ohjelmistotalo Evelia Oy vahvistaa yhtiön hallitusta kahdella henkilöllä, kertoo Evelia Oy tiedotteessaan.

Evelian uusi hallitus aloitti toimintansa 14.9.2022. Mukaan hallitukseen tuli Admicom Oyj:n perustaja Matti Häll, jolta löytyy kokemusta kahden ohjelmistoyrityksen listaamisesta pörssiin.

Lisäksi Evelian hallituksen puheenjohtajana aloitti Jukka Rinnevaara, joka tuo mukanaan osaamista listatun teknologiakonsernin kasvattamisesta ja johtamisesta 20 vuoden ajalta. Hallituksen jäsenenä jatkaa Joni Forsbom, Evelia Oy:n perustaja ja pääomistaja.

− Olen innoissani mahdollisuudesta olla mukana kehittämässä kasvuyhtiö Eveliaa yhdessä osaavien ohjelmistoliiketoiminnan ammattilaisten kanssa. Tavallaan palaan myös juurilleni, sillä työurani alussa olen ollut kehittämässä talotekniikka-alan toiminnanohjausjärjestelmää, sanoo Rinnevaara tiedotteessa.

− Internetin kautta integroidutaan eri osapuoliin ja tekoäly luo oppivan ympäristön, kaikkea ei tarvitse koodata. Tällaisessa on ihanaa olla mukana, sanoo Häll.

Evelia, joka on lvi-, sähkö- ja rakennusalalle tehty ohjelmisto, ilmoitti noin vuosi sitten yhdeksi tavoitteekseen pörssilistautumisen.

Lue lisää

Katso kaikki