Jukka Pesonen Vahanen Talotekniikan suunnittelujohtajaksi

"Yhdessä tekemisen kulttuurin omaksuminen on alalle tärkeää", Jukka Pesonen sanoo.

Insinööri Jukka Pesonen on nimitetty Vahanen Talotekniikka Oy:n suunnittelujohtajaksi 16.3.2020 alkaen.

Pesonen on valmistunut vuonna 2002 Espoon-Vantaan teknillisestä ammattikorkeakoulusta LVI-insinööriksi (AMK). Hän on viimeksi toiminut Suomen Talokeskuksella suunnittelupäällikkönä ja sitä ennen kuusi vuotta osastopäällikkönä Swecon ja Profil-Bau Consultingin palveluksessa. Hänellä on uudis- ja peruskorjauksen LVI-suunnittelun vaativan luokan FISE-pätevyydet sekä rakennuttajapätevyys (RAP).

– Olen yritysfuusioiden kautta päässyt näkemään usean eri insinööritoimiston toimintaa johtamisen näkökulmasta. Yrityskulttuureja ja tapoja toimia on monenlaisia, Pesonen sanoo. – Ei ole yhtä oikeaa toimintatapaa, mutta perusasioiden pitää olla kunnossa: ihmisistä täytyy pitää hyvää huolta ja kaiken tekemisen pitää tukea liiketoimintaa. Kahdeksan vuotta myynnissä on lisäksi opettanut minulle, että pitkät luottamukselliset asiakassuhteet ovat kaiken perusta.

Pesosen vastuualueeseen Vahasella kuuluvat suuret projektit, projektien laatu sekä projektikehitys ja kasvu. Hän toimii myös vastuullisena LVI-suunnittelijana joissakin projekteissa.

– Yhdessä tekemisen kulttuurin omaksuminen on alalle tärkeää. Aikataulut ovat nykyisin niin tiukat, että huippuosaajankin on vaikea selvitä kaikesta yksin. On pakko pystyä toimimaan ryhmässä ja jakaa vastuuta. Kun vastuuta jaetaan, ongelmatkin on helpompi ratkaista, työssä viihdytään ja pysytään aikatauluissa. Oman kokemukseni pohjalta uskon myös, että projektityöskentelyyn tulee paljon lisää erilaisia yhteistoimintamalleja.

– Kasvustrategiamme mukaisesti haemme kokeneita ammattilaisia johtamaan ja kantamaan vastuuta vaativissa projekteissa, sanoo Vahanen Talotekniikka Oy:n toimitusjohtaja Asko Laune. – Jukalla on vankka kokemus alalta, ja hän osoitti hakuprosessin aikana selkeästi olevansa johtaja-ainesta. Uuden suunnittelujohtajan myötä saamme lisää osaamista laadun ja prosessien kehittämiseen sekä mahdollisuuden siirtyä yhä lähemmäs asiakasta. Uskomme, että vahva johtamisosaaminen houkuttelee tulevaisuuden lupauksia kasvamaan ja kehittymään kanssamme alan ammattilaisiksi.

Lue lisää

Katso kaikki