Jukka Itkonen SuLVI:n hallituksen puheenjohtajaksi

Suomen LVI-liiton liittovaltuusto on valinnut liiton valtuuston puheenjohtajaksi insinööri Kalevi Hyvärisen Espoosta ja varapuheenjohtajiksi professorit Jarek Kurnitskin ja Risto Kososen Aalto-yliopistolta. Liiton toimintaa johtavan hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jukka Itkonen Lappeenrannasta. Liiton toiminnanjohtajana jatkaa Hannu Sipilä.

Suomen LVI-liitto SuLVI ry on LVI-alan henkilöiden yhteistyö- ja koulutusjärjestö, jolla on eri puolilla maata 33 jäsenyhdistystä, joissa on yhteensä noin viisituhatta henkilöjäsentä. Jäsenistö koostuu alan suunnittelijoista, urakoitsijoista, työnjohtajista, myynti- ja markkinointihenkilöistä, tarkastus- ja valvontahenkilöistä, maahantuojista, yrittäjistä, kiinteistö- ja huoltohenkilöistä, opettajista, piirtäjistä ja teknisistä isännöitsijöistä.

Suomen LVI-liiton tulevaisuuden suurin haaste on rakennusten energiansäästöön perehtyneiden asiantuntijoiden riittävän peruskoulutuksen takaaminen. Tärkeää on alan saaminen nuoria houkuttelevaksi sekä alan toimijoille tarjottavan jatkokoulutuksen järjestäminen rakennusten energiataloudellisten viranomaisvaatimusten muuttuessanopeasti.

Liitto osallistuu myös alan tärkeimmän ammattilehden Talotekniikka-lehden julkaisemiseen. Lehti tulee jokaiselle liiton jäsenelle ja toimii näin osaltaan tärkeänä koulutusväylänä.

 

 

 

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki