Juhani Pitkäkoski ryhtyi Hanhikiven takuumieheksi
Kun Fennovoiman hallituksen vetäjäksi haluttiin riippumaton ja vahvaa luottamusta kaikissa osapuolissa herättävä henkilö, istui tehtävä luontevasti Caverionin Juhani Pitkäkoskelle.
Aiemmin Caverion Oyj:n toimitusjohtajana ja nyttemmin konsernin yrityskaupoista vastaavana johtajana toimiva Juhani Pitkäkoski tunnetaan nopeana päätöksentekijänä. Hän myöntää, että silti piti hetki miettiä ryhtymistä Fennovoiman hallituksen puheenjohtajaksi oman työnsä lisäksi.
”Minähän olen töissä Caverionilla, joten ensin piti pohtia omaa ajankäyttöä, mutta myös sitä, mitä annettavaa minulla olisi kyseiseen tehtävään. Jokaista hommaa on mietittävä perusteellisesti ja tarkkaan. Toivottavasti taustastani, eli juristin koulutuksesta ja pitkästä kokemuksestani rakennusliikkeen palveluksessa, on hyötyä.”
Tehtävään valittaessa vaakakupissa painoi myös vahva kansainvälinen kokemus sekä idän että lännen markkinoista. Vaikutuksensa on varmasti ollut sillä, että Pitkäkosken johdolla YIT:n Kiinteistötekniikka nousi Huberin raunioista yhdeksi Euroopan johtavista toimijoista ja sitä kautta luotiin pohja täysin uudelle, kansainvälisillä markkinoilla toimivalle talotekniikka-alan pörssiyritykselle Caverion Oyj:lle kesäkuussa 2013.
Jos on vähänkään seurannut parhaillaan rakennettavan Olkiluoto 3 vaiheita, ymmärtää hyvin miksi edellä mainittuja ominaisuuksia vaaditaan. Eikä hyvät hermot, luottamusta herättävä persoona ja alati optimistinen suhtautuminen elämään haittaa nekään tehtävän menestyksellisessä läpiviennissä.
Pitkäkoski haluaa kuitenkin korostaa, että hallituksen puheenjohtajana hän ei osallistu operatiiviseen päätöksentekoon. Ja mikäli voimalahankkeessa Caverionille kaavaillaan roolia, aikoo hän jäävätä siitä päätöksenteosta itsensä molemmissa instansseissa.
”Hallituksen tehtävä on huolehtia siitä, että yhtiö toimii hallinnollisesti hyvin ja riskit pysyvät hallinnassa. Tätä valvontaa suoritetaan omistajien puolesta”, Pitkäkoski muistuttaa.
Hanhikiven rakentajat Suomesta
Fennovoiman Hanhikivi 1 -ydinvoimalayksikkö rakennetaan Pohjois-Pohjanmaalle Pyhäjoelle. Joulukuussa 2013 Fennovoima ja venäläisen Rosatomin tytäryhtiö Rusatom Overseas allekirjoittivat toimitussopimuksen uudesta ydinvoimalaitoksesta. Osapuolten välillä sovitun aikataulun mukaan voimala tuottaa sähköä vuonna 2024.
”Nyt olemme siirtyneen hankkeen valmistelusta projektivaiheeseen. Kun projekti saadaan päätökseen, haetaan voimalalle toimilupaa ja vuonna 2024 alkaa kaupallinen vaihe ja sähköntuotanto”, Pitkäkoski lupaa.
Pitkäkoski tähdentää, että Fennovoiman rooli on oleellisesti pienempi hankkeessa kuin Rosatomin. Molemmilla osapuolilla on rakentamiseen ja rakennuttamiseen omat ammattilaiset, ja jatkossa löytyy valtaisa joukko toimijoita, jotka ryhtyvät yhteistyöhön Rosatomin kanssa.
Kysymykseen voimalahankkeen kotimaisuusasteesta Pitkäkoski toteaa, että se tullee olemaan ja sen halutaan olevan mahdollisimman korkea. Osaajia ja osaamista Suomesta löytyy niin rakentamiseen, metallitöihin kuin laitevalmistukseenkin.
”Toivottavasti Suomessa riittää toimijoita, jotka haluavat siihen ryhtyä. Kaikkien osapuolten toiveena on korkea kotimaisuusaste.”
Pitkäkoski ei ole pelkästään idealisti, vaan puhtaasti pragmaattinen. Neljä vuodenaikaa kesästä talveen vaatii rakentajilta kykyä toimia säässä kuin säässä. Hän myös korostaa hankkeen työllistävää vaikutusta. Kun työmaalla on parhaimmillaan tuhatkin ihmistä, ovat kerrannaisvaikutukset moninkertaiset.
”Kaiken onnistumisen A ja O on, että suunnitelmat on tehty hyvin ennen kuin työt aloitetaan. Myös itse rakennusprosessi täytyy suunnitella huolellisesti. STUKin kanssa yhteistyön täytyy olla tiivistä, ja tässäkin auttavat mahdollisimman tarkat detaljisuunnitelmat.”
KUKA
Juhani Pitkäkoski on alkujaan juristi, mutta hän aloitti varsinaisen työuransa rakentamisen piirissä 1990–luvun alussa. Tällöin hän saneerasi Huber tehdaspalvelun, mikä monen mutkan ja yrityskaupan kautta johti nykyisen Caverionin syntyyn.
Perheeseen kuuluvat vaimo, joka on Mainostajien Liiton toimitusjohtaja ja poika, joka pyrkii yliopistoon – mutta ei juristiksi.
Harrastukset liittyvät metsästykseen ja mökkeilyyn. Mökki ja omakotitalo tarjoavat puuhaa, metsällä tähtäimessä ovat hirvet ja peurat. Mökkinaapurin kanssa on harkittu jänisjahtiakin.