Juha Pekka Ojala SRV:n varatoimitusjohtajaksi

SRV:n toimitilaliiketoiminnasta vastaava johtaja Juha Pekka Ojala on nimitetty SRV-konsernin varatoimitusjohtajaksi vastuualueenaan kotimaan toimitila- ja asuntoliiketoiminta 14.12.2010 alkaen. Ojala on ollut SRV:n palveluksessa vuodesta 1997 alkaen ja toiminut toimitilaliiketoiminnasta vastaavana johtajana vuodesta 2002 lähtien. Lisäksi hän on vastannut Baltian liiketoiminnasta vuodesta 2008 lähtien.

Timo Nieminen jatkaa edelleen toimitusjohtajan sijaisena ja varatoimitusjohtajana vastuualueenaan hankekehitys sekä Hannu Linnoinen varatoimitusjohtajana ja CFO:na.

SRV yhdistää Suomen toimitilaliiketoimintansa sekä asunto- ja alueliiketoimintansa 1.1.2011 alkaen. Uuden yhtiön yhtiöoikeudelliset järjestelyt pyritään toteuttamaan maaliskuun 2011 loppuun mennessä. Yhtiön nimeksi tulee SRV Rakennus Oy ja sen toimitusjohtajaksi Juha Pekka Ojala.

– SRV on kuluneen vuoden aikana savuttanut kotimaassa hyvän kasvun strategiansa mukaisesti sekä toimitilarakentamisessa että asuntotuotannossa pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa toimivissa alueyksiköissämme. Suomen rakentamistoimintojen vastuun keskittämisellä tehostamme edelleen rakentamisprosessiamme ja tuemme kotimaan liiketoimintamme kasvun edellytyksiä yhdistämällä resurssit ja toimintatavat, sanoo SRV:n toimitusjohtaja Jukka Hienonen.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki