Joulukuussa syttyy 30 tulipaloa päivässä

Vuosien 2011–2013 joulukuisissa paloissa kuoli yhteensä 26 ihmistä. Joulukuu onkin tulipalojen kokonaismärällä mitattuna talvikauden vaarallisin kuukausi. Joulukuun paloista 56 prosenttia on ollut rakennuspaloja tai rakennuspalovaaroja.
Selvitetyistä rakennuspaloista kuusi prosenttia oli kynttilöiden aiheuttamia. Niinpä kynttilää ei koskaan pidä jättää yksin palamaan. Kynttilä pitäisi sijoittaa palamattomalle ja tukevalle alustalle turvalliseen paikkaan.
Yli kahdeksan prosenttia joulukuisista rakennuspaloista oli nokipaloja. Jos talossa on tulisija ja edellisestä nuohouksesta on kulunut yli vuosi, kannattaa nuohooja kutsua paikalle ja kysyä samalla tulisijan käyttövinkit. Vapaa-ajanasunnossa nuohous tulee suorittaa vähintään kolmen vuoden välein.
Rakennuspaloissa koneet ja sähkölaitteet aiheuttivat 30 prosenttia paloista, joiden syttymissyy oli tunnettu. Ruoanlaitto aiheuttaa kuudenneksen joulukuun paloista ja on merkittävä syttymissyy erityisesti kerrostaloissa. Jopa 45 prosenttia kerrostalopaloista on ruoanlaitosta syttyneitä.
Turvallisuus on pieniä tekoja
Paloturvallisuudessa lähtökohtana on ennaltaehkäisy. Tunnista mahdolliset vaaranpaikat etukäteen, minimoi riskit, hanki kotiisi alkusammutusvälineitä sekä mieti, kuinka vahingon sattuessa toimitaan. Toimintatapoja on hyvä käydä läpi koko perheen voimin.
Kodin paloturvallisuus on pitkälti ihmisten omalla vastuulla. Palovaroitin on kodin paloturvallisuuslaitteiden numero ykkönen. Jokaista alkavaa 60 neliötä kohden tulee olla vähintään yksi palovaroitin. Testaa palovaroittimien toimintakunto kerran kuukaudessa. Jouluna on hyvä varmistaa myös, että läheisten, kuten isovanhempien, palovaroittimet toimivat.