”Jos ei ole aikaa suunnitella kerralla oikein, kuinka voi olla aikaa ja rahaa suunnitella uudestaan?” – Arkkitehti ja talotekniikkasuunnittelija hyötyvät tiiviistä yhteistyöstä

Rakennuksen sisäolosuhteiden, elinkaaritaloudellisuuden ja hiilijalanjäljen näkökulmasta keskeisen talotekniikan osuus kasvaa jatkuvasti. Siksi arkkitehdin ja talotekniikkasuunnittelijan yhteistyön toimivuus luonnossuunnittelusta lähtien on entistä tärkeämpää. 

Ursula Dye ja Matti Antinmaa korostavat, että perinteinen tapa suunnitella ensin rakennus ja sitten suunnitella ja sijoittaa siihen talotekniikka ei johda parhaaseen lopputulokseen. Kun osaamiset yhdistetään jo hankkeen alkuvaiheesta lähtien, saadaan tilaajan kannalta optimaalinen ja elinkaaritaloudellinen rakennus. Kuva: Rami Marjamäki

Ideaalitilanteessa suunnittelijat kootaan saman pöydän ääreen jo luonnossuunnitteluvaiheessa, ja kaikki voivat tuoda hankkeeseen oman osaamisensa yhteistyössä muiden kanssa. Käytännössä tilaajat kuitenkin usein kilpailuttavat taloteknisen suunnittelijan ja muut erikoissuunnittelijat arkkitehdin suunnitelmien pohjalta. Silloin muutoksia ja kompromisseja joudutaan tekemään paljon, eikä lopputulos ole yhtä hyvä ja taloudellinen kuin jos suunnittelu tehtäisiin kerralla oikein. Näin kertoo Arkkitehtuuritoimisto Jaakko Nieminen Oy:n toimitusjohtaja Ursula Dye.

Sujuvaa yhteistyötä vaikeuttavat usein myös asenteet. Matti Antinmaan mukaan hankkeissa tulee edelleen vastaan myös arkkitehteja, joiden on vaikea ottaa vastaan suunnitelmiinsa muutosehdotuksia talotekniikkasuunnittelijoilta. Esimerkiksi suurempia tekniikkahormeja tai korkeampaa ilmavaihdon konehuonetta.

– Meidän täytyy silloin kysyä, jätetäänkö vesijohdot, viemärit vai ilmanvaihto pois, ALL-Talotekniikka Oy:n toimitusjohtajana ja hankekehityksestä vastaavana työskentelevä Antinmaa sanoo.

Jos arkkitehti mieltää oman suunnitteluosuutensa annetuksi lähtökohdaksi, johon muiden suunnittelijoiden tulee vain sopeutua, ollaan Dyen ja Antinmaan mielestä hakoteillä. He kokevat, että samalla kun elinkaaritaloudellisuuden ja hiilijalanjäljen merkitys korostuu yhä enemmän pelkkien rakennuskustannusten rinnalla, entistä monimutkaisemmaksi muuttuvan palapelin suunnittelussa tarvitaan enemmän yhteistyötä.

Matti Antinmaa, Ursula Dye ja LVI-suunnittelija Matias Träskinkoski. Antinmaa ja Dye kokevat, että samalla kun elinkaaritaloudellisuuden ja hiilijalanjäljen merkitys korostuu yhä enemmän pelkkien rakennuskustannusten rinnalla, entistä monimutkaisemmaksi muuttuvan palapelin suunnittelussa tarvitaan enemmän yhteistyötä. Kuva: Rami Marjamäki

Dyen mukaan arkkitehdit on koulutettu melko hyvin huomioimaan esimerkiksi erilaisten massoitteluvaihtoehtojen ja ikkunoiden suuntauksen vaikutusta. Tarkemmat vertailut erilaisten suunnitteluvaihtoehtojen rakennus- ja elinkaaritaloudellisuudesta edellyttävät kuitenkin myös talotekniikka- ja rakennesuunnittelijoiden osaamista ja laskentaa.

Jotta myös tilaaja saa suunnittelusta parhaan mahdollisen hyödyn, on lisättävä eri suunnittelijoiden yhteistyötä niin, että kaikkien osaaminen saadaan käyttöön jo hankkeen alkuvaiheista. Tämä on talotekniikka-alalle samalla mahdollisuus nostaa alan painoarvoa verrattuna perinteiseen malliin, jossa on ensin suunniteltu talo ja sitten jouduttu katsomaan, mihin tekniikka mahtuu.

– Silloinkin kun tilaajat haluavat vertailla luonnossuunnitteluvaiheessa erilaisia vaihtoehtoja, niitä pyydetään usein ainoastaan arkkitehdilta. Talotekniikkasuunnittelijan asiantuntemus olisi tärkeää tuoda mukaan jo tässä vaiheessa, koska silloin tilaaja saisi tarkempaa tietoa esimerkiksi erilaisten suunnitteluvaihtoehtojen vaatimasta lämmitys- ja jäähdytystehosta ja samalla myös rakennuksen elinkaarikustannuksista ja hiilijalanjäljestä. Korjausrakentamiseen kannattaa laittaa hieman kokeneempia suunnittelijoita, koska nykyaikaisen talotekniikan sovittaminen vanhaan rakennukseen on erityisen vaativaa, Dye sanoo.

Rinnakkain parempi lopputulos

Dye painottaa, että yhteistyöllä saavutetaan parempi lopputulos ilman ylimääräistä ja turhaa työtä. Talotekniikan suurta osuutta kuvaa hyvin esimerkiksi se, että nykyaikaisessa koulussa, jossa on 11 000 m2opetustilaa, on ilmanvaihdon konehuoneen pinta-ala helposti lähes 900 m2.

– Samalla kun rakennuksiin tulee entistä enemmän esimerkiksi maalämpöä ja erilaisia lämpöpumppuja sekä aurinkopaneeleja ja muita uusia järjestelmiä, kasvaa teknisten tilavarausten ja niiden oikean reitityksen merkitys jatkuvasti. Jos tilavaraukset pystytään huomioimaan jo alkuvaiheessa mahdollisimman hyvin, saadaan rakennuksesta sekä arkkitehtonisesti että teknis-taloudellisesti laadukkaampi, Dye sanoo.

Rakennuksen muodosta sekä ilmanvaihtokoneiden määrästä ja muista teknisistä ratkaisuista riippuen esimerkiksi ilmanvaihtokonehuoneita saattaa ollakin parasta laittaa kaksi arkkitehdin suunnitteleman yhden sijaan. Tämä tieto voisi tulla kokeneelta talotekniikkasuunnittelijalta jo lyhyessä keskustelussa arkkitehdille ennen kuin suunnitelmat etenevät pidemmälle ja muutosten tekeminen on vaikeampaa.

 Jos arkkitehtisuunnitelmien pohjalta ei voida sijoittaa esimerkiksi hormeja sellaisiin paikkoihin, joissa ne menisivät järkevästi paloalueiden ja talotekniikan reititysten suhteen, voidaan joutua laskemaan huonekorkeutta monin paikoin, ja kustannukset nousevat samalla kun arkkitehdin suunnittelemasta visuaalisesta ilmeestä joudutaan tinkimään. Maalämmön edellyttämien teknisten tilojen lisääminen myöhemmässä vaiheessa voi myös laittaa kaikki suunnitelmat uusiksi, Antinmaa sanoo.

– Valmiiden ratkaisujen korjaaminen myöhemmin on aina kalliimpaa ja vaikeampaa. Jos ei ole aikaa suunnitella kerralla oikein, kuinka voi olla aikaa ja rahaa suunnitella uudestaan, mikä on nykyisin valitettavan yleistä, Dye kysyy.

Molemmat korostavat, että rakennuksen tilaajan, käyttäjien ja suunnittelijoiden on hyvä kokoontua kasvokkain saman pöydän ääreen ja käydä rakennuspaikalla tai korjauskohteessa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin on helpompaa keskustella hankkeen lähtökohdista ja olla yhteydessä myös hankkeen aikana.

Dyen kokemuksen mukaan osa suunnittelijoista ei edes halua hakea aktiivisesti kovin läheistä yhteistyötä muiden suunnittelijoiden ja työmaan kanssa.

– Minulle on tärkeää aina kysyä sellaisista asioista, joista muut tietävät paremmin. On tärkeää myös sanoa, että en tiedä, mutta otan selvää. Aktiivinen yhteistyö rakentaa luottamusta toisen ammattitaitoon ja arviointikykyyn, hän sanoo.

Sopimusmallit tinkivät suunnittelusta

– Onnistunut hanke lähtee siitä, että tilaaja tietää mitä tahtoo ja ohjaa myös aktiivisesti suunnittelua. Meillä on hyviä kokemuksia esimerkiksi Helsingissä Jatke Toimitilojen hankkeesta ja Sääksjärvellä Peabin hankkeesta, joissa suunnittelun ohjaus on hyvää, Antinmaa sanoo.

Usein kuitenkin esimerkiksi kokonaisvastuurakentamisen (KVR) hankkeissa tilaaja Antimaan mukaan antaa melko epämääräisen ”alkakaa nyt vain suunnitella” -toimeksiannon.

Yhteistyötä osapuolten kesken voidaan edistää paljon jo pelkästään aktiivisella asenteella. Mutta myös toteutusmallien valinnalla voidaan vaikuttaa siihen, miten hyvin suunnittelijat voivat tehdä työnsä. Dyen mielestä KVR-kilpailutukset ovat hankalia, vaikkakin tilaajalle helppo ratkaisu. 

– Kilpailutusvaiheessa hukataan paljon resursseja, kun useampi rakennusliike suunnitteluttaa kohteen pyydettyyn tasoon. Tarjousvaiheessa luonnollisesti halutaan säästää, kun ei voida tietää mikä hevonen voittaa, jolloin käytännössä helposti pihistetään suunnittelusta ja laatutasosta. Myöskään valittu suunnitelma ei välttämättä ole täysin tilaajan tahtotilan mukainen, ja suunnitelmamuutokset hoidetaan lisälaskutuksella, Dye sanoo.

”Jos tilavaraukset pystytään huomioimaan jo alkuvaiheessa mahdollisimman hyvin, saadaan rakennuksesta sekä arkkitehtonisesti että teknis-taloudellisesti laadukkaampi”, Ursula Dye sanoo. Kuva: Rami Marjamäki

Antinmaa ehdottaa, että perinteinen KVR-malli hylättäisiin.

– Eri suunnittelijoiden ammattitaito olisi tärkeää tuoda jo vaihtoehtojen vertailuun niin, että tilaaja voisi valita millainen ratkaisu otetaan suunnittelun lähtökohdaksi rakennuskustannusten lisäksi käyttö- ja elinkaarikustannusten pohjalta, hän sanoo.

Dye ja Antinmaa nostavat esiin myös tilaajien viime vuosina yleistyneet ehdot, jotka rajaavat hyviä pieniä ja keskisuuria ja usein keskenään paljon yhteistyötä tehneitä lähialueen suunnittelutoimistoja ja urakoitsijoita kilpailusta pois. 

– Jos esimerkiksi vaaditaan viimeisten viiden vuoden ajalta kaksi kymmenen miljoonan euron kouluhanketta, ehdon täyttävät urakoitsijoistakin vain kaikkein suurimmat valtakunnalliset rakennusliikkeet. Eräässä kouluhankkeessa vaaditut ehdot täytti vain yksi urakoitsija. Tällainen kilpailun rajoittaminen ei ole kunnan etu, kun moni hyvä potentiaalinen suunnittelija ja urakoitsija jää kilpailusta kokonaan pois, Antinmaa sanoo..

Lue lisää

Katso kaikki