Jorma Seppä SRV Yhtiöt Oyj:n Asunnot pääkaupunkiseutu –yksikön johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

Jorma Seppä, insinööri (AMK), 40, on nimitetty SRV:n Asunnot pääkaupunkiseutu -yksikön johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 2.8. alkaen. Seppä siirtyy tehtävään Skanska Talonrakennus Oy:stä, missä hän on viimeksi vastannut pääkaupunkiseudun asuntotuotannon tulosyksiköstä.

Talotekniikka-lehti

Jorma Seppä on ennen nykyistä tehtäväänsä toiminut eri johto-, hankekehitys- ja projektikehitystehtävissä Skanska-konsernissa sekä Suomen että Pohjoismaiden organisaatioissa. Hän on työskennellyt myös muun muassa Lujatalo Oy:ssä sekä Helsingin kaupungilla.

– Toivotan Jorma Sepän lämpimästi tervetulleeksi SRV:lle. Uskon, että hänen monipuolisesta kokemuksestaan asuntorakentamisessa ja asuntorakentamisen projektikehityksessä on suuresti hyötyä SRV:n elinkaariviisaan strategian toteuttamisessa ja asuntorakentamisen kannattavuuden kehittämisessä. Persoonana Jorma sopii varmasti hyvin yhtiöön ja saa innostettua ihmiset mukaansa liiketoiminnan kehittämiseen, SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola sanoo tiedotteessa.

– SRV on hyvin mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa, ja tartun innolla yhtiön uuden strategian eteenpäin viemiseen, Jorma Seppä sanoo tiedotteessa.

Seppä seuraa tehtävässään Kim Jolkkosta, joka jättää yhtiön.

Lue lisää

Katso kaikki