Joka viides kunta lieventänyt haja-asutusten jätevesivaatimuksia

Noin viidesosa kunnista on lieventänyt haja-asutusalueiden jätevesien puhdistusvaatimuksia haja-asutuksen jätevesiasetuksen perusteella, selviää Suomen ympäristökeskuksen tuoreesta selvityksestä. SYKE teki kesäkuussa 2008 selvityksen 399 kunnasta, ja niistä 83 oli lieventänyt tai on aikeissa lieventää puhdistusvaatimuksia.
Joillakin kunnilla oli myös tiukennuksia jätevesiasetukseen pohjavesi- ja ranta-alueilla. Lisäksi oli määräyksiä suojaetäisyyksistä jätevesien maaperäkäsittelylaitteistojen ja puhdistettujen jätevesien purkupaikan sijoittamiselle kiinteistöllä. Myös puhdistuslaitteiden huoltoon liittyvät määräykset olivat yleisiä, ja ne sisälsivät mm. saostus- ja umpikaivojen tyhjennykseen liittyviä vaatimuksia.
Hajajätevesiasutuksen lievennykset tai tiukennukset on esitetty kuntien ympäristönsuojelumääräyksissä. Ympäristönsuojelumääräyksiä ei kuitenkaan ole kaikissa kunnissa lainkaan, sillä niiden laatiminen on kunnille vapaaehtoista. SYKEn selvityksen mukaan ympäristönsuojelumääräykset löytyvät 98 kunnasta, ja yhtä monessa ne ovat tekeillä.
Syitä ympäristönsuojelumääräyksien puuttumiseen ovat selvityksen mukaan resurssipula ja se, ettei määräyksille ole koettu olevan tarvetta. Lisäksi monissa kunnissa määräysten tekoa on lykätty tai niiden teko on keskeytetty kuntaliitosten takia.
Haja-asutusten jätevesiasetuksen (542/2003) mukaan vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolella sijaitsevien kiinteistöjen on itse huolehdittava talousjätevesiensä asianmukaisesta viemäröinnistä ja käsittelystä. Asetuksessa annetaan jätevesien käsittelyvaatimukset, joilla halutaan rajoittaa ympäristöön joutuvaa orgaanista ja ravinnekuormitusta sekä suojella pohjavesiä.
Asetuksen mukaan kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä voidaan säätää asetuksessa annetut lievemmät käsittelyvaatimukset erikseen määritellyille alueille, jotka ovat kaukana vesistöistä, joita ei ole luokiteltu pohjavesialueiksi ja joilla kuormitus on tavallista vähäisempi.
Lisätietoa: www.ymparisto.fi

Lue lisää

Katso kaikki