Jenni Kokander Vuoden Energiaperhe -kilpailun voittoon

Viidettä kertaa järjestetyn kisan ratkaisi energiansäästön määrän lisäksi Jenni Kokanderin kekseliäisyys ja aktiivisuus.

Vattenfallin järjestämässä Vuoden Energiaperhe 2015 -kilpailussa kolme julkisuudesta tunnettua henkilöä haastettiin tarkkailemaan ja tehostamaan kotinsa energiankulutusta vuoden ajaksi. Vuoden Energiaperhe 2015 -tittelin nappasi näyttelijä Jenni Kokander perheineen.

”Tuomaristolle oli tärkeää, että kilpailun avulla nousee esiin, että energiansäästö on tärkeää muissakin kuin sähkölämmitteisissä kodeissa. Jenni osoitti kekseliäisyyttä kaukolämmitteisen kodin energiansäästössä, ja näytti, miten energiaa voi säästää mukavuudesta tinkimättä”, Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos toteaa.

Kokanderin nelihenkinen perhe asuu Helsingin Tapanilassa 100 neliömetrin rivitaloasunnossa, jonka sähkönkulutus oli ennen kisaa naapureita korkeammalla.

”Kisa-aika oli inspiroivaa, ja hommasta tuli koko perheen hauska peli. Halusimme, että kaikilla on kivaa, ettei tarvitse alkaa syömään vain raakaruokaa pimeässä. Nyt 3-vuotias poikanikin osaa räpsäyttää märät sukat ennen kuin ne laitetaan kuivumaan, ja tytär on ruvennut vahtimaan meidän kaikkien valojen käyttöä”, Kokander nauraa.

Kokanderin kilpakumppaneina olivat juontaja Ellen Jokikunnas ja koulutusyrittäjä Juhani “Tami” Tamminen. Jokikunnas säästi vanhaan asemarakennukseen remontoidun kotinsa energiakuluista kisan isoimman summan, yli 1200 €. Tamminen kiitteli kisaa siitä, että kuusitasoisen omakotitalon lämpökäyriä saatiin säädettyä ja kodin sähkösyöpöt paikallistettiin. Tasaisen kisan jälkeen Kokander oli voitostaan yllättynyt.

”Lapset ovat onnessaan, kun ikuinen kakkonen kerrankin voittaa! Minulle tärkeintä on, että edes muutama ihminen löytäisi vinkeistäni uusia tapoja säästää energiaa. Säästökohteiden löytäminen tuntui aluksi vaikealta, mutta pian huomasimme esimerkiksi, että kylppärin lattialämmitys maksaa 500 euroa vuodessa! Tämä sähkösyöppö laitettiin kuriin säästeliäällä käytöllä”, Kokander kertoo.

Jenni Kokanderin tärppejä energiansäästöön:

  • Tarkista lattialämmityksen kulutus ja käytä sitä säästeliäästi
  • Kuivata pyykit kuivausrummun sijaan kuivaustelineessä
  • Säädä koneellista poistoilmanvaihtoa – tällaista Jenni ei tiennyt asunnostaan edes löytyvän!
  • Tarkista ja säädä pakastimen lämpötila ja ota tavarat pois jääkaapin ja pakastimen päältä ilmanvaihdon parantamiseksi.
  • Ota lapset mukaan säästämään energiaa!

Tuomariston puheenjohtajana toimi energia-asiantuntija Malkus Lindroos Vattenfallista, ja tuomaristoon kuuluvat myös viime vuoden Energiaperhe-kilpailun voittaja Olga Temonen, Jukka Paananen BaseN:stä ja Irmeli Mikkonen Motivalta.

Lue lisää

Katso kaikki