Jarmo Töyräs STULin hallituksen puheenjohtajaksi

Uusiksi varapuheenjohtajiksi valittiin Kimmo Hallamaa ja Antti Kurvi. Uusien puheenjohtajien toimikausi alkaa 1.1.2022.

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n Hämeenlinnan Aulangolla 26.11. kokoontunut liittokokous valitsi liiton hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Jarmo Töyräksen. Uusiksi varapuheenjohtajiksi valittiin Kimmo Hallamaa ja Antti Kurvi. Uusien puheenjohtajien toimikausi alkaa 1.1.2022, kertoo STUL tiedotteessaan.

Talotekniikka-lehti

Sähköinsinööri, eMBA, Jarmo Töyräs on toiminut viime vuoden lopusta lähtien lahtelaisen LSK Groupin talotekniikkapalveluiden liiketoimintajohtajana. Vuonna 1930 perustettu LSK työllistää noin 300 teknisten alojen ammattilaista. Aikaisemmin Töyräs on työskennellyt mm. Aro Yhtiöiden toimitusjohtajana ja Aro Systems oy:n varatoimitusjohtajana.

Diplomi-insinööri Kimmo Hallamaa ryhtyi yrittäjäksi ja Sähkö oy Turun toimitusjohtajaksi vuonna 2008 tehtyään tätä ennen pitkän uran kone- ja metalliteollisuuden kansainvälisissä tehtävissä. Suomen lisäksi Hallamaa on asunut esimerkiksi Kiinassa ja Japanissa. Hänet valittiin Euroopan sähköurakoitsijaliittojen kattojärjestö EuropeOnin hallituksen varapuheenjohtajaksi 7.10.2021 Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton edustajana.

Antti Kurvi perusti johtamansa Teleurakointi Titarin vuonna 1990. Nykyisin pelkästään turvallisuusjärjestelmien asennuksiin keskittyvä yritys työllistää Kotkassa kahdeksan henkeä. Hän toimii myös Turva-alan yrittäjät ry:n hallituksessa.

Lue lisää

Katso kaikki