Jarek Kurnitski Viron tiedeakatemian jäseneksi
Viron tiedeakatemiaan valittiin joulukuussa 2018 seitsemän uutta jäsentä.
Viron tiedeakatemiaan valittiin joulukuussa 2018 seitsemän uutta jäsentä.
Yksi heistä on Jarek Kurnitski, joka toimii parhaillaan Aalto-yliopistossa Rakennusten energiatehokkuuden ja sisäilman professorina sekä Tallinnan Teknillisen Yliopiston (TalTech) insinööritieteiden ja arkkitehtiosaston johtajana. Hänet on jo aiemmin nimitetty vuoden TalTech-tutkijaksi, ja hän on saanut muun muassa Viron tiedepalkinnon. Kurnitski on myös toimialansa eurooppalaisen kattojärjestön REHVAn varapresidentti.