ISH 2017: Oras Groupilla selkeä strategia

Oras Groupissa on tehty strateginen päätös Hansa-yrityskaupan jälkeen: jatkossa mennään sillä brändillä siinä maassa, jossa se on historiallisesti tai luonnollisesti vahvempi.

Oras Groupissa on tehty strateginen päätös Hansa-yrityskaupan jälkeen: jatkossa mennään sillä brändillä siinä maassa, jossa se on historiallisesti tai luonnollisesti vahvempi.

”Meillä on vielä puhtaasti Hansa- ja Oras-tuotteita, mutta jo viime vuonna aloitimme tuoteportfolioidemme yhdistämisen. Kahden vuoden kuluessa käymme koko portfolion läpi ja se laitetaan uusiksi”, Oraksen Suomen maajohtaja Marko Sundholm kertoo.

Oras säilyy Pohjoismaissa, Itä-Euroopassa, Baltiassa ja Puolassa. Hansa-tuotemerkki keskittyy jatkossa Keski-Eurooppaan ja saksankielisiin maihin. ”On kannattamatonta yrittää rakentaa kahta brändiä yksillä markkinoilla ja Oras Groupissa on nyt poistettu kaikki päällekkäisyydet.”

Sundholm kertoo, että Saksassa Hansa on erittäin tunnettu brändi ja ammattilaisten keskuudessa se on lähes samassa asemassa kuin Oras Suomessa. Oraskin on ollut Saksassa pitkään, mutta nyt strategia on uusittu tältä osin.

Tuotteissa suihkupuolelle satsataan nyt isosti. Iso ja trendikäs asia on wellbeing eli hyvinvointi. Se tarkoittaa perinteisten kaltaisten suihkusettien oheen lisää toiminnallisia ominaisuuksia tuotteisiin.

”Esimerkiksi Oras Wellfit-ohjelma tuottaa suihkussa kuuman ja kylmän veden vaihtelua erilaisissa sykleissä. Sillä haetaan palauttavaa vaikutusta urheilun jälkeen, tai rauhoittavaa ja rentouttavaa vaikutusta raskaan työpäivän päätteeksi. Siihen voidaan myös jälkikäteen lisätä uusia ominaisuuksia älypuhelimella”, Sundholm kertoo. ”Tuotteet tulevat toimitukseen myöhemmin syksyllä.”

”Koska teemme itse suihkumme, on se meille myös strategisesti tärkeä ja luonnollinen polku, jota emme ole täysin hyödyntäneet aiemmin. Meillä on tarjota siihen teknologiaa, osaamista, elektroniikkaa sekä lisäksi hyvää designia.”

Sundholmin mukaan myös Alessi-yhteistyö on voimissaan. Siitä vahva osoitus on äärettömän kaunis Swan-keittiöhana.

”Alessi on ollut enemmän Orasta kuin Hansaa, mutta joka tapauksessa selkeä designer-tuote. Jatkossa Alessit tulevat myös Hansan valikoimaan. Mutta vielä meillä on paljon tekemistä ja priorisoitavaa, kuten portfoliomme yhtenäistäminen. Sitten voimme laittaa paukkuja myös erikoisempiin juttuihin.”

Vesihygieniaan huomiota

Saksassa vesihygienia on jonkinasteinen trendi. Viranomaiset asettavat uusia vaatimuksia ja määräyksiä materiaaleille, jotka ovat kosketuksissa käyttöveden kanssa. Tämä vaikuttaa hana- ja putkiteollisuuden tuotteisiin.

Avainasiakaspäällikkö Mika Seidel kertoo, että suhtautumisessa legionellaan on Euroopassakin isoja vaihteluita. Suomessa ei asiasta juuri puhuta, vaikka se saattaa aiheuttaa vakavia tai jopa kuolettavia keuhkokuumesairauksia vanhuksille. Saksassa asiaan kiinnitetään runsaasti huomiota tällä hetkellä.

Tämä johtaakin luontevasti Oraksen uuteen toimialaan, joka on Health and Care. Sen on nyt eriytetty muusta toiminnasta.

”Ennen teimme normituotteita muunneltuna sairaalamaailmaan. Nyt meillä on selkeä fokus kasvavaan markkinasegmenttiin ja teemme omia erikoistuotteita juuri siihen tarkoitukseen”, Sundholm kertoo.

”Kosketusvapaissa hanoissa Keski-Euroopassa ollaan valtavasti jäljessä Pohjoismaita. Siinä näemme hirmu ison potentiaalin. Täällä on ollut erikoistekijöitä erikoistuotteille, mutta isot toimijat eivät ole tähän voimakkaasti vielä lähteneet. Oras Groupin visiossakin ilmoitamme tavoittelevamme kehittyneiden vesikalusteiden Euroopan markkinajohtajuutta.”

Teksti ja kuva: Heikki Heikkonen

Lue myös:
ISH-messuilla yli 200 000 kävijää
ISH 2017: Ilmamäärän mittausta uudella tavalla
ISH 2017: Valailta opittua

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki