Ilmastopäästöjen merkittävään vähentämiseen ei tarvita uusia innovaatioita tai suuria pääomia

Maailmanlaajuisen selvityksen mukaan 17 jo toimivaksi todettua ratkaisua vähentäisivät maapallon kasvihuonekaasupäästöjä 25 prosenttia.

Sitra on teettänyt yhdessä 11 johtavan kansainvälisen instituution kanssa selvityksen ilmastonmuutoksen ratkaisemisesta jo hyväksi havaituilla keinoilla.

Viheliäisen ilmasto-ongelman ratkaistukeinojen joukkoon on olemassa yksinkertainen ja tehokas työkalu. Sitran selvitys kertoo, että monistamalla eri maiden parhaat keinot vastaavanlaisiin yhteiskuntiin pystyttäisiin saamaan aikaan 12 gigatonnin suuruinen päästövähennys. Määrä vastaa EU:n ja Yhdysvaltojen yhteenlaskettuja vuosittaisia päästöjä.

Vähennyksiä saataisiin käyttöön esimerkiksi ottamalla käyttöön Kiinan energiatehokkaampia ja puhtaampia keittoliesiä edistänyt ohjelma Etiopiassa, Suomen bioenergiaratkaisut Kanadassa tai Tanskan ruokahävikin minimointi Yhdysvalloissa.

17 ratkaisun monistamisella päästäisiin hyvin lähelle niin sanottua kahden asteen lämpenemisen polkua. Maapallon ilmaston lämpenemisen rajoittaminen kahteen asteeseen on myös marraskuun lopussa alkavan Pariisin kansainvälisen ilmastokokouksen tavoite. 17:n, kannuksensa osoittaneen ratkaisun ottaminen käyttöön maksaisi enimmillään noin kolme senttiä päivässä jokaista maailman asukasta kohden vuonna 2030.

”Selvityksemme osoittaa, ettei päästöjen merkittävään vähentämiseen tarvita uusia innovaatioita tai suuria pääomia. Maailmassa on jo monia toimivia ratkaisuja, joista jo 17:n monistaminen voi vaikuttaa merkittävästi paitsi päästöjen vähenemiseen, myös muun muassa terveyteen ja resurssien tehokkaampaan käyttöön”, sanoo Sitran yliasiamies Mikko Kosonen.

Luonnonvarojen hupeneminen, väestönkasvu ja ilmastonmuutos pakottavat yhteiskunnat ympäri maailmaa muuttumaan tehokkaammiksi ja vähäpäästöisemmiksi. Suomella on mahdollisuus kehittää resurssien viisaasta käytöstä globaali kilpailuvaltti, joka takaa suomalaisille hyvinvointia ja yrityksille kilpailukykyä.

”Suomi voi olla kokoaan suurempi ilmastonmuutoksen hillinnässä: meidän valttejamme ovat ratkaisut, eivät esteet. Ymmärrys siitä, millaisia ratkaisuja maailmalla tarvitaan, auttavat myös kilpailukykymme kehittämisessä”, sanoo Mari Pantsar, joka johtaa Sitrassa Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta -teemaa.

Selvityksen mukaan esimerkiksi aurinkovoimalle voi olla tulevaisuudessa kysyntää – aurinkovoiman kasvattamisessa piilee suurin päästöjen vähennyspotentiaali. Saksan kaltaisen, verkkoon kytketyn laajan aurinkovoimaratkaisun monistaminen koko maailmaan voisi saada aikaan päästövähennyksen, joka vastaa Venäjän ja Kanadan yhteenlaskettuja päästöjä.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki