Ilmastonmuutos tarjoaa edelläkävijäyrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia

Suomalaisten huippuyritysten ja yhteisöjen perustama Climate Leadership Council (CLC) ry on vuodessa nelinkertaistanut jäsenmääränsä. Siinä on mukana jo 23 eri alojen johtavaa yritystä ja yhteisöä ja uusia on liittymässä mukaan.

Myös VVO-konserni on liittynyt yritysten ilmastotyötä kehittävään aktiiviseen ryhmään. CLC:ssa toimivat yritykset haluavat löytää kestäviä ratkaisuja globaaleihin ympäristöhaasteisiin, joista keskeisin on ilmastonmuutos. Samalla ne kehittävät hiilineutraaleja ja kestävästi luonnonvaroja hyödyntäviä liiketoimintatapoja.

”Jotta ilmastonmuutoksen ehkäisy olisi pitkäjänteistä työtä VVO-konsernissa, aiomme ottaa huomioon sen myös liiketoimintamme kehittämisessä. Se tarkoittaa esimerkiksi yhä vahvempaa suunnitteluohjausta, missä ekologiset materiaalit ja rakennustapa samoin kuin asuntojen passiivisuus, jatkossa myös aktiivisuus, ovat keskiössä, VVO-yhtymän toimitusjohtaja Jani Nieminen sanoo.

Yhdistyksen hallitusta johtaa Outotecin toimitusjohtaja Pertti Korhonen. Hän sanoo olevansa iloinen siitä, että niin monet yritykset ja yhteisöt ovat tunnistaneet ilmastonmuutoksen globaalin vaikutuksen ja sen uhat.

”Ilmastonmuutos tarjoaa edelläkävijäyrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia, joita Suomi nyt kipeästi kaipaa. Maailmalla ilmastonmuutos näkyy jo monien suuryritysten strategisissa linjauksissa. Siksi suomalaisten yritystenkin on reagoitava ajoissa. Tekemällä työtä ilmastonmuutoksen estämiseksi kannamme yhteiskuntavastuuta”, Korhonen sanoo.

Kesällä 2014 toimintansa aloittaneen CLC:n perustajajäseniä ovat Sitra, Neste, Fortum, Kone, Outotec, Caverion ja St1. Sen jälkeen mukaan ovat tulleet Nokia, Nordea, Gasum, Kemira, Uponor, Vaisala, Turku Energia, Porvoon Energia, Finnair, VR Group, S-ryhmä ja VVO. Järjestöistä mukana ovat Teknologiateollisuus sekä tutkimusyhteistöistä VTT ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto.

Helsingin Ruoholahdesta käsin toimivan yhdistyksen toiminnanjohtaja on Jouni Keronen. Hän oli aiemmin Fortumissa innovaatioiden kehitysjohtajana.

”Monet yritykset ja yhteisöt ovat kertoneet halukkuudestaan tulla mukaan toimintaamme. Hiilineutraalien ja puhtaiden ratkaisujen kehittäminen kiinnostaa yhä useampaa yritystä”, Keronen sanoo.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki