Ilmastointijärjestelmien kylmälaitteiden tarkastusväli puolittui
Pakolliset ilmastointijärjestelmien kylmälaitteiden energiatehokkuustarkastukset tulee jatkossa tehdä vähintään kerran viidessä vuodessa, kun tähän asti on riittänyt kerran kymmenessä vuodessa tehty tarkastus. Asiaa koskeva lakimuutos tuli voimaan maaliskuun alussa.
Muutos tulee voimaan porrastetusti kylmälaitteiden käyttöönottovuoden perusteella. Ennen vuotta 2008 käyttöönotettujen järjestelmien kylmälaitteiden tarkastukset on tehtävä viimeistään vuonna 2012.
Ilmastointijärjestelmän kylmälaitteiden energiatehokkuustarkastus on tehtävä järjestelmille, joiden nimellisteho ylittää 12 kW ja joiden jäähdytys perustuu kompressorin käyttöön. Käytännössä kyse on useimmiten toimisto- tai liikerakennuksissa käytettävistä järjestelmistä.
Energiatehokkuustarkastuksen yhteydessä kannattaa suorittaa myös kylmälaitteiden vuototarkastukset, sillä tarkastusten tekijät ovat samoja. Tarkastusten teettämisestä vastaa kiinteistön omistaja.www.motiva.fi