HSY toimii biojätteestä, jätevesilietteestä ja hukkalämmöstä talteen otetulla energialla

HSY:n oma, uusiutuviin energianlähteisiin perustuva energiantuotanto vähentää ostoenergian tarvetta ja kasvihuonekaasupäästöjä.
Pääkaupunkiseudun vesi- ja jätehuolto sekä seututietopalvelut toimivat uusiutuvalla energialla. Sitä tuotetaan hyödyntämällä monipuolisesti muun muassa jätteitä, jätevesilietettä, hukkalämpöä sekä veden virtausenergiaa. Uusiutuvaa energiaa tuotetaan omaa kulutusta vastaava määrä. Tämä käy ilmi Helsingin seudun ympäristöpalveluiden julkaisemasta ympäristövastuuraportista.
”Resurssiviisaus on ympäristövastuumme ydintä. Vesi- ja jätehuolto kuluttavat toiminnoissaan paljon energiaa, joten energiatehokkuustoimien lisäksi olemme pyrkineet hyödyntämään tarkkaan kaikki raaka-aineet, mitä meillä on käytettävissämme”, kertoo HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen.
HSY:n tavoitteena on toimia ympäristövastuullisena edelläkävijänä.
”Olemme pääkaupunkiseudun suurimpia uusiutuvan energian tuottajia ja Euroopan suurimpia EKOenergian hyödyntäjiä, erityisesti kun HSY:n oma sähköntuotanto hyväksyttiin EKOenergia-kelpoiseksi. Satsauksemme uusiutuviin tuo ympäristöhyötyjen lisäksi myös taloudellista hyötyä”, Inkinen kertoo.
Pääkaupunkiseudun asukkaat ja yritykset tuottavat jätevettä noin 100 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Puhdistettavaksi tuleva jätevesi sisältää runsaasti fosfori- ja typpiravinteita, jotka suoraan mereen johdettuna aiheuttaisivat voimakasta rehevöitymistä.
”Jätevedenpuhdistuksen taso on kansainvälisestikin vertailtuna huippulaatua: orgaanisesta lika-aineesta poistetaan puhdistusprosessissa yli 95 prosenttia, fosforista noin 98 ja typestä 70–90 prosenttia. Jätettä ei synny, kun jätevedenpuhdistuksessa syntyvä liete jalostetaan mullaksi ja kaasu hyödynnetään energian lähteenä”, Inkinen sanoo.
HSY:n tavoitteena on parantaa alueen materiaali- ja energiatehokkuutta, lisätä jätteen hyötykäyttöä sekä vähentää ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöjä. HSY kehittää uusia tapoja ravinteiden talteenottoon. Esimerkiksi jätevesilietteen sisältämän fosforin ja typen talteenottoa selvitetään.
”Niukkenevat luonnonvarat tulee kyetä ottamaan talteen. Kyse on globaalisti merkittävistä ratkaisuista”, Inkinen toteaa.
Ekomosta materiaalitehokas yrityskeskittymä
Jätteiden käsittelyssä painopiste siirtyy materiaalien jalostamiseen. Tähän vastaamaan HSY kehittää ekoteollisuuskeskus Ekomoa, joka on materiaalikierrätykseen perustuvien toimintojen keskittymä.
Alue toimii yritysten pilotointialustana ja ponnistuslautana uudelle ympäristö- ja cleantech-liiketoiminnalle pääkaupunkiseudulla. Kotien sekajäte ei mene enää kaatopaikalle, vaan se hyödynnetään energiana Vantaan Energian jätevoimalassa.