HS: Putkiasentaja tunnisti omat Makitansa varastetuksi epäillyistä työkaluista

Kuva: Shutterstock
Tallinnasta löytyi tammikuussa suuri määrä varastetuiksi epäiltyjä työkaluja. Asiasta uutisoivat muun muassa virolainen Postimees ja Helsingin Sanomat. HS:n mukaan Viron poliisi tarkasti Helsingin poliisin pyynnöstä kaksi ajoneuvoa satamassa. Toisesta ajoneuvosta löytyi peräti 1 900 työkalua, joiden yhteisarvo on noin 600 000 euroa, kerrotaan HS:n uutisessa.
HS:n uutisen yhteydessä oli Viron poliisin kuva työkalukasasta. Bravidalla työskentelevä putkiasentaja Rasmus Kekki näki poliisin julkaiseman kuvan varastetuksi epäillyistä työkaluista ja tunnisti omat, Makita-merkkiset työkalunsa heti. Kekille palautui varastettuja työkaluja kuten kulmahiomakone ja kierretankoleikkuri, uutisoi Helsingin Sanomat eilen.
– Bongasin kuvasta rälläkän ja porakoneita. Oransseja Makitoja ei valmisteta, joten tiesin heti, että neonoranssilla maalatut koneet kasan päällimmäisenä ovat minun, Kekki kommentoi Helsingin Sanomille.
Helsingin Pakilassa sijainneelta työmaalta oli viety tammikuussa työkaluja noin 3 000 euron arvosta.
Varkaudet työmailla ovat yleisiä. Bravidan aluejohtaja Antti Siipola kertoi sähköpostitse Helsingin Sanomille, että käytännössä kaikilla pääkaupunkiseudun rakennustyömailla, joissa Bravida on urakoinut viime vuoden aikana, on käynyt varkaita.