HINKU: hiilineutraali kunta ei ole utopiaa

Kuhmoinen, Mynämäki, Padasjoki, Parikkala ja Uusikaupunki ryhtyivät vuonna 2008 pioneereiksi kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi EU:n asettamia tavoitteita enemmän ja sovittua aikataulua nopeammin.
Kahdessa vuodessa kunnissa on tehty yli 70 energiatehokkuuteen, energian säästämiseen, uusiutuvan energian käytön lisäämiseen sekä ympäristömyötäisiin investointeihin liittyvää toimenpidettä. Yli 60 toimenpidettä on suunnitteilla. HINKU-kunnissa kunnan päästövähennystoimenpiteet sisällytetään investointiohjelmaan ja osaksi kunnan talousarviota.
HINKU-kuntien tavoitteena on saavuttaa vähintään 80 prosentin kasvihuonekaasupäästöjen väheneminen vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Uusikaupunki on kunnianhimoisesti tavoittelemassa 30 prosentin päästövähennystä vuoteen 2012 mennessä.
Noin kolmasosa tavoitteesta voidaan saavuttaa energiatehokkuutta lisäämällä ja loput korvaamalla fossiilisia polttoaineita uusiutuvalla energialla. Kuntien keskustataajamien uusiutuvaan energiaan perustuvat kaukolämpöratkaisut ovat olleet nopein tapa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Mynämäki on sisällyttänyt uusiutuvien energialähteiden edistämisen osaksi kaavoitusprosessia.
HINKU-hankkeen toinen vaihe jatkuu vuoden 2012 loppuun TEKESin, yritysten ja Suomen ympäristökeskuksen rahoituksella.www.ymparisto.fi

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki